###### tags: `wdjatko` `3.4.`
# Hiomista
Vielä kuukausi työaikaa on mennyt. Projektimme paranee päivittäin ja kohta on valmis esiteltäväksi. Päämuutoksina edelliseen päiväkirjaani on projektimme siirtäminen Reactiin ja ReactReduxiin sekä tyylimuutoksia. Muuten pientä hiomista ja bugien korjausta.
Itse halusin käyttää aikaa antamaan lomakkeelle tyyliä. Mielestäni hyvin suunniteltu ulkonäkö silmän mielyttämisen lisäksi myös edesauttaa helppokäyttöisyyttä ja mainostaa itseään loppukäyttäjälle. Eli ei yhtään huono keskittymispiste.
Käytin aikaa paperille piirtämiseen, erilaisten vaihtoehtojen vertailuun ja värimaailman valitsemiseen. Kokoonpano vaihteli useamman kerran, mutta nykyiseen tulokseen olen melko tyytyväinen. Onnistuin mielestäni saavuttamaan designini avulla ainakin nämä asiat:
- Oisen erittelyn avulla paransin lomakkeen käytön helppoutta. Nyt osa, jossa lomake valitaan ja jossa nähdään lopputulos on selkeästi eri paikoissa ja eritelty esimerkiksi viivalla vaakasuunnasta. Selkeä jako luo loogisuuden tuntumaa, eli käyttäjä pysyy kärryillä koko prosessin ajan
- Tila, jonne valmis lomake piirretään, on väriltään selkeästi erottuva taustsasta. Lisäksi tämä alue muuttaa kokoaan outputista saadun datan mukaan. Nämä asiat tekevät kokoonpanosta siistimmän
- Tekstilaatikoiden tyylia on mahdollista muuttaa klikkaamalla sitä. Tämä lisäfeature vastaa tekstin paksuntamista tai korottamista tavallisissa Word-dokumenteissa
Tässä ajassa saimme siirrettyä projektiin kokonaan Reactiin ja ReactReduxiin. Itse en osallistunut varsinaisen Reactin alustamiseen, mutta muutin suurimman osan elementeistämme entisestä versiosta Reactin komponentteihin. Reduxin en koskenut melkein yhtään, vaikka tutkiskelin itsenäisesti muun ryhmän koodia sekä katsoin opetusvideoita verkossa.
Kohta on tulossa projektin loppuesittely, mutta minä en huoli. Mielestäni olemme saaneet toteutettua kaikki eteemme asetetut tehtävät ja teimme sen hyvin. Useampi bugi näyttää olevan vielä mukana, sekä osa ryhmästä näköjään päätti jättää joitakin tehtäviään tekemättä, muttei se ole enää kriittinen asia.
Aikaa on tullut käytettyä työssä ja palavereissa. Yhteenstä tämän kuun aikana oli käytetty hieman alle kolmekymmentä tuntia - noin kaksikymmentäseitsemän. Yhteensä edellisen kuun kanssa aikaa on käytetty noin viisikymmentäyhdeksän tuntia.
<hr>
3.4.2022