# Juomapelin säännöt ## Pelin kulku Korkeimman noppaluvun heittäjä aloittaa. Tasatilanteessa ykkössijan jakajat heittävät uudestaan. Pelissä edetään heittämällä kellonsuuntaisesti vuorotellen noppaa ja liikkumalla noppaluvun verran ja tekemällä ruutujen tehtäviä. Ensimmäinen maalissa on voittaja. ## Ruutujen tehtävien selvennykset ### Enemmistö juo Tasatilanteessa kaikki juovat. ### Juo jonkun kanssa Valitse joku, jonka kanssa juotte yhdessä kolme huikkaa. ### Kruuna vai klaava Valitse jompikumpi ja heitä kolikkoa. Osuessasi oikeaan saat antaa kolme huikkaa jollekin, muuten otat itse kolme huikkaa. ### Kategoria Valitse haluamasi kategoria. Alkaen sinusta, kaikki sanovat kellonsuuntaisesti vuorotellen kategoriaan kuuluvia asioita. Se, joka ei enää keksi, joutuu juomaan kolme huikkaa. ### En ole koskaan Sano joku asia, jonka voi tehdä, ja kaikki jotka ovat joskus tehneet sen, joutuvat juomaan. ### Peukkusota & KPS & tuijotuskisa Valitse joku vastustaja ja pelaa hänen kanssaan. Häviäjä juo kolme huikkaa. ### Naapurit juo Molemmat vierustoverisi juovat kolme huikkaa. ### 2 totuutta 1 valhe Sano itsestäsi kolme asiaa, joista yksi on valhe. Pelaajat äänestävät, mikä heidän mielestään on valhe. Väärin vastaavat joutuvat juomaan kukin kolme huikkaa. ### Vankila Seuraavalla vuorolla sinun pitää selvittää bussikuskin loppupeli ensimmäisellä yrityksellä läpi. Mikäli onnistut, voit heittää noppaa ja siirtyä seuraavaan ruutuun. Muuten joudut jäämään vielä yhdeksi vuoroksi vankilaan, mutta pääset seuraavalla vuorolla pois. ### Vaihda huikka Valitse joku pelaaja, jolta saat kolme huikkaa, ja jolle annat kolme huikkaa. ### Sääntö Keksi sääntö, jota kaikkien pelaajien tulee noudattaa pelin loppuun asti. Sääntörikkomuksista saa rangaistukseksi kolme huikkaa. Säännöllä voi kumota edeltävän säännön. ### Vesiputous Kaikki pelaajat aloittavat juomaan samaan aikaan. Juomisen saa lopettaa vasta, kun oikealla puolella oleva lopettaa. Sinä lopetat ensimmäisenä. ### Signaali Keksi joku signaali, jonka voit tehdä missä vaiheessa peliä tahansa. Kaikkien pelaajien pitää toistaa signaali perässäsi, ja viimeinen joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Range trivia Keksi joku triviakysymys, jonka vastaus voi sijoittua asteikolle. Esimerkiksi "minä vuonna Titanic upposi?" tai "kuinka pitkä on maailman pisin siitin?". Lähimmäksi arvannut saa jakaa kolme huikkaa, ja kauimmaksi arvannut joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Kysymysmestari Sinusta tuli uusi kysymysmestari, mikä tarkoittaa sitä, että voit missä vaiheessa tahansa kysyä *peliin liittymättömän* kysymyksen, ja jos joku vastaa siihen, joutuu vastaaja juomaan kolme huikkaa. ### Kaada keskilasiin Kaada omasta juomastasi n. huikan verran keskilasiin. ### Arvaa biisi Hyräile tai soita biisiä. Muiden tehtävänä on arvata sekä biisin että artistin nimi. Molemmista arvauksista saa jakaa kolme huikkaa. Jos kukaan ei arvaa oikein, joudut itse juomaan kolme huikkaa. #### Arvaa biisi lyriikoista Sama kuin ylempi, mutta sinun pitää hyräilyn tai soittamisen sijaan lukea biisin sanoja monotonisesti. ### Tarina Aloita tarina sanomalla sen ensimmäinen sana. Muut jatkavat sanomalla tarinan alusta alkaen ja lisäämällä siihen aina yhden sanan. Jos joku mokaa sanomalla tarinan väärin, joutuu hän juomaan kolme huikkaa. ### Kumpi mielummin? Sano kaksi vaihtoehtoa, esim. "olisitko mielummin sokea vai kuuro?" ja pelaajat äänestävät joko ykkös- tai kakkosvaihtoehtoa. Vähemmistö joutuu juomaan kolme huikkaa. Tasatilanteessa kaikki joutuvat juomaan. ### Hitler Viimeinen, joka sanoo "hitler" joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Huora Valitse joku pelaaja, joka joutuu juomaan aina, kun sinäkin juot. Prostituutio jatkuu pelin loppuun saakka. ### Totuus vai tehtävä Valitse totuus tai tehtävä, ja muut pelaajat keksivät sinulle joko kysymyksen tai tehtävän. Jos et halua vastata tai suorittaa tehtävää, tulee sinun juoda kolme huikkaa. ### Tunneks sä mut? Kysy joltain pelaajalta kysymys itsestäsi, jos hän osaa vastata siihen oikein, hän saa jakaa kolme huikkaa, jos hän vastaa väärin, hän joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Real Slim Shady Viimeinen pelaaja, joka nousee seisomaan, joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Fuck Marry Kill Muut pelaajat päättävät kolme henkilöä, joista sinun tulee valita ketä panisit, kenen kanssa menisit naimisiin ja kenet tappaisit. Henkilöt voivat olla joko julkisuuden henkilöitä tai yksityishenkilöitä. Tärkeää kuitenkin olisi, että kaikki pelaajat tietävät kaikki kolme henkilöä. ### Trivial Pursuit Muut pelaajat päättävät tietovisakysymyksen, johon sinun tulee vastata. Jos vastaat oikein, saat jakaa kolme huikkaa, jos vastaat väärin, joudut juomaan kolme huikkaa. ### Selvin juo Pelaajat päättävät äänestämällä, kuka heidän mielestään on selvimmän oloinen, ja hän joutuu juomaan kolme huikkaa. ### Kerro vitsi Kerro vitsi. Muut pelaajat äänestävät, oliko vitsi heidän mielestään hyvä. Jos oli, saat jakaa kolme huikkaa, jos ei, joudut juomaan kolme huikkaa. ### Imitoi Imitoi jotain julkisuuden henkilöä tai kaikkien pelaajien tuntemaa yksityishenkilöä. Ensimmäinen, joka arvaa oikein, saa jakaa kolme huikkaa. Jos kukaan ei arvaa oikein minuutin aikana, joudut itse juomaan kolme huikkaa. ### Piirrä ja arvaa Päätä joku sana, jonka voit piirtää, ja ala piirtämään sitä. Ensimmäinen, joka arvaa oikein, saa jakaa kolme huikkaa. Mikäli kukaan ei arvaa oikein minuutin aikana, joudut itse juomaan kolme huikkaa. ### Bussikuskin loppupeli Pöydälle asetetaan viisi korttia, joista neljä on kuvapuoli alaspäin. Tehtävänäsi on arvata, onko seuraava kortti isompi vai pienempi kuin oikeinpäin oleva kortti. Mikäli epäonnistut, joudut juomaan väärinpäin olevien korttien verran huikkia, ja käännetyt kortit korvataan uusilla. Mikäli kortti on sama kuin edellinen, lasketaan se onnistuneeksi arvaukseksi. ### Kuka todennäköisimmin? Esitä kysymys "kuka todennäköisimmin ___?" ja sen jälkeen laske 3, 2, 1 ja nollan kohdalla kaikkien pelaajien tulee osoittaa pelaajaa, joka heidän mielestään vastaa kysymykseen. Mikäli joku pelaajista saa enemmistön ääniä, joutuu hän juomaan. Jos koet itse olevasi vastaus kysymykseen, voit torjua osoitukset tekemällä sormillasi ristin, ja jos enemmistö osoittaa sinua, voit jakaa kolme huikkaa. Mikäli teet ristin, eikä kukaan osoita sinua, joudut juomaan kolme huikkaa. ### Puhe Pidä puhe :D