# Projektiblogi ## Ketterä kehitysprojekti, syksy 2022 ### Tekijä: [2108804O Aki Kontkanen] ## Clockify kuvat blogin alla *** ## Sprintti 0 (7.11.22-13.11.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tutustuimme toimeksiantoon, sekä aloitimme projektin ideoimisen. Alussa varmistin, että kaikki tarvittavat ympäristöt toimivat moitteettomasti ja ovat päivityksiltänsä ajantasalla tai samassa kuin muilla ryhmäläisillä. Ennen varsinaista työn aloitusta suunnittelin jo alustavasti omaa ajankäyttöäni projektiin varaamalla tarvittavia aikaslotteja kalenteriini. Tätä suunnitelmaa pystyy tarkentamaan projektin edetessä kun työtehtävät on jaettu tarkemmin ja aikataulutus on tarkemmin selvillä. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Otin käyttööni työajanseurantaan Clockify:n. Merkitsen sinne myös mihin mikäkin työaikaslotti on käytetty, esim. ryhmäpalaveri, ryhmätyöskentelyä, ideointia tai itsenäistä toteutustyötä. En ole varsinaisesti miettinyt työaikani rahallista arvoa, mutta kiinnitän kyllä huomiota ja pyrin käyttämään ja suunnittelemaan työaikani tehokkaasti. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Heitimme noppaa työrooleista ja minulle siunaantui kehittäjän rooli. Vastuullani on siis idointi osana ryhmää sekä varsinaisen tuotteen toteutustyö, sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kehittäjien kanssa. Tässä vaiheessa projektia olen pyrkinyt varmistamaan onnistumiseni tehtävässäni varaamalla työn toteutukselle aikaa kalenteristani. Koen vahvuudekseni projektityöskentelyssä kykyni tuoda rohkeasti esille idoitani, sekä kyvyn kuunnella muiden ideoita ja kehittää niitä eteenpäin. Kehityskohteeksi jo tässä vaiheessa tunnistan ajoittaisen hajamielisyyden ja siitä seuraavan työajanseurantatyökalun "Clockify" päällekytkemisen unohtamisen. ### Omien työtehtävien hallinta Tässä vaiheessa emme ole vielä saaneet Reijolan koulun toimeksiantoa, joten tarkempi työtehtävien arviointi ei ole mahdollista. ### Oma viestintä Viestintään käytämme projektissamme Discordia,joka on jo aiemmissa projekteissa todettu loistavaksi työkaluksi kommunikointiin. Olemme jakaneet viestinnän Discordissa yleiseen keskustelualueeseen, livepuhekanavaan, sekä erilliseen yhteistapaamisten järjestelyyn tarkoitettuun keskustelualueen, josta tiedot löytyvät vaivattomasti. Olemme olleet yhteydessä projektiin liittyen päivittäin. Ns. työaikana olen tavoitettavissa heti ja minuun saa myös ns. vapaa-ajalla yhteyden pikaisesti lähestulkoon aina. ## Sprintti 1 (13.11.22-20.11.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Reijolan koulun toimeksiannossa saimme tehtäväksi toteuttaa videopelin nimeltään Revenge of the capybara. Minulle annettiin toimeksiannossa vastuulle videopelin limahirviöt joihin, kuuluu: sähkölima, vesilima sekä tuliliman suunnittelu, sekä näiden animointi, efektointi sekä toiminnallisuudet. Kehitystiimistä muille jakautui tehtäväksi tuottaa taso yksi, eli videopelin kotikenttä. Olen varautunut käyttämään päivittäin projektiin neljästä kuuteen tuntia joka arkipäivä. Discordissa sovittiin tehtävänannot livepuhekanavalla, sekä kirjattiin yleisellä tekstikanavalla muistiin. Minulla on todella iso vastuualue, sillä limahirviöt ovat pelin ehkä tärkeimmät elementit tarinan kannalta. Työtehtävissä pyrimme jakamaan pienemmät taskit niille, joilla ei tällä hetkellä ole varsinaista tekemistä, sovimme ryhmän kesken, että taskeja saa ottaa itselleen vapaasti. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen lisännyt työajanseuranta Clockifyn otsikkoja, joilla pyrin erottelemaan mitä olen tehnyt sprintin aikana esim. Limahirviöt, kehtityspalaveri, tuotteenomistajan kanssa palaveri, itsenäinen opiskelu mm. tiedonhaku, sekä videoilta opiskelu sekä yhdessätyöskentely. Clockify:ssa on siis eroteltu mihin työaikaani on kulunut. Varsinaista rahallista arvoa en ole osannut ajatella vielä tässä vaiheessa projektia. Olen suunnitellut Clockify:ssa käyttäväni toimintoa billable vs. non-billable, jolla voidaan erotella veloitettavat, sekä veloituksettomat työtunnit. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Limahirviöiden luonti, sekä suunnittelu on videopelin toteutuksen kannalta ensisijaisen tärkeä. Limahirviöiden luominen ei olekaan helpoin taski toteuttaa, koska on todella vaikeaa keksiä tai luoda olentoja joita ei oikeasti ole olemassa ja sainkin tämän toteutukseen ns. vapaat kädet. Lähdin ajatuksella, että millainen kuva syntyy itselleni limahirviöstä ja millainen se voisi olla kun toteutamme lasten videopeliä. Vahvuuksiani varmastikin ovat vilkas mielikuvitus, sekä sinnikkyys haasteiden edessä, sillä mielestäni tämä luova tehtäväosuus sopii minulle oikein hyvin. Kehitettävää on edelleen tässäkin vaiheessa ajoittaisen hajamielisyyden ja siitä seuraavan työajanseurantatyökalun "Clockify" päällekytkemisen unohtaminen, sekä oman aikataulutuksen muuttaminen muille ryhmäläisille sopivaksi, sillä osa haluaisi työskennellä aamuisin, kun minä työskentelisin mieluummin iltaisin. ### Omien työtehtävien hallinta Lähdin toteuttamaan limahirviöitä mallintamalla niitä ensin paperille ja sitten Blenderille. Tein itselleni aikataulutusta hirviöiden luomisen suhteen siten, että limahirviön perusilme pitäisi olla valmis tämän sprintin loppuun mennessä. Ajan käytöllisesti olen ajatellut toteuttaa hirviöt saman mallisiksi, mutta eri efekteillä sekä erilaisilla tekstuureilla ja animaatioilla varustettuna. ### Oma viestintä Olemme olleet yhteydessä projektiin liittyen päivittäin. Ns. työaikana olen tavoitettavissa heti ja minuun saa myös ns. vapaa-ajalla yhteyden pikaisesti lähestulkoon aina, sekä olen valmis auttamaan jos on tullut ongelmia, olemme miettineet mahdollisia ratkaisuja yhdessä, esim. miten saadaan valmiit assetit asennettua UnrealEngineen niin, että assetti paketista ei lataudu kuin halutut assetit jolloin pelitiedostosta ei tulisi mahdottoman isoa. ## Sprintti 2 (20.11.22-27.11.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Työtehtäväni on edelleen ensisijaisen tärkeä ja on saatava toimimaan, että projekti saadaan onnistumaan. Olen luonut limalle perusilmeen, sekä tekstuurit ja efektit Blenderillä. Harmikseni huomasin, että UnrealEngine ei tue täysin Blenderin tekstuureja, jolloin tiedosto meni hajalle ja hirviöt olivat vain valkoista massaa ilman efektejä, sekä tekstuureja. Tähän ongelmaan yritin etsiä ratkaisua internetistä ja laitoin jopa kysymyksiä erinäisille pelikehitys forumeille, josta selvisi, että ongelma olisi pitänyt ottaa huomioon jo mallennus vaiheessa, jolloin tekstuurit olisi puettu kevyesti ja jatkojalostettu UnrealEnginessa. Tämän olisi saanut joillakin konstein ratkottua, mutta minulla ei riittänyt ymmärrys, eikä aika olisi mitenkään riittänyt opiskella tämän ratkaisun opetteluun, joten päädyin palaamaan takaisin limahirviöiden perusilmeeseen ja tein kevyemmät tekstuurit ilman efektejä. Tässä kohtaa olisin kyllä apua kaivannut, mutta muillakin ryhmän jäsenillä oli omia pulmia ratkottavaksi, joten päätin, että hienoista efekteistä ja tekstuureista on luovuttava. Harmittaa... ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Aiemmin mainitsin, että on ollut hankalaa muistaa laittaa työnajanseurantaa päälle ja olin suunnitellut käyttäväni non-billable vs. billable toimintoa. Tässä vaiheessa olikin ongelmallista päättää siitä, mitkä tunneistani voisi olla veloitettavaa tai ei veloitettavaa. Sillä käytin runsaasti aikaa selailemalla internettiä, katselemalla videoita ja esittämällä kysymyksiä forumeilla. Tämän viikon aikana olen kokenut turhautumista ja epäonnistumisia siinä määrin, että en ole edes muistanut koko työnajanseurantaa. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Limahirviöiden toimivuus sekä visuaalinen olemus on videopelin toteutuksen kannalta ensisijaisen tärkeä, joten tein päätöksen, että karsimme limahirviöiden näyttävien efektien ja tekstuurien laadussa, että saan työni tehtyä valmiiksi ennen deadlinea. Kehitettävää omassa työskentelyssäni voisi olla, että tutustuisin enemmän sovelluksiin mitä käytän työskentelyssäni. En tullut edes ajatelleeksi, että Blender ja UnrealEngine eivät tue toistensa kaikkia ominaisuuksia ja tekstuureja. Ihmettelen, että asiasta ei ole ollut mainintaa sen suuremmin missään forumeilla, eikä opetusvideoilla, lisäksi tässä vaiheessa on korostettava sinnikkyyttäni, sekä tiedonhaku taitoa. ### Omien työtehtävien hallinta Työtehtäviini on tähän mennessä ainoastaan kuulunut limahirviöiden luonti, sekä niiden toiminnallisuuksien toteutus videopelissä. Tässä vaiheessa mietin, että olisi voinut olla hyvä idea jakaa limahirviöt kolmeen taskiin, että jokainen kehittäjä olisi tehnyt oman ja oltaisiin sitten yhdessä mietitty toteutusta tarkemmin ja selvitty ongelmista helpommin, sekä tehokkaammin. ### Oma viestintä Olemme olleet ryhmässä päivittäin yhteydessä Discordissa, joko yleisellä keskustelukanavalla tai livepuhekanavalla. Olen pyrkinyt reagoimaan viesteihin mahdollisimman nopeasti. Olemme todenneet, että Discord on todella hyvä työkalu yhteydenpitoon, sillä kyseisen sovelluksen voi ladata myös puhelimelle ja asetuksista voi säätää että, ainoastaan "@" merkillä varustetut viestit kilahtaa puhelimeen, joten ainoastaan tulipalojen sammutusta vaativat reagointi tulevat perille heti ja odottavat asiat, sekä muu löpinä jää odottamaan. ## Sprintti 3 (27.11.22-4.12.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Sairastuin koronaan ja kovan kuumeen vuoksi olin vuodepotilaana reilu viikonpäivät. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Kävin Discordissa arviolta noin viisi minuuttia jakamassa tuotteenomistaja Jesse Korkiakoskelle tekemäni hirviöt animointia varten ja yritin antaa ohjeistusta miten olin itse ajatellut animoinnin toteuttaa. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Työtehtäväni on edelleen ensisijaisen tärkeä ja on saatava toimimaan, että projekti saadaan onnistumaan. Tähän mennessä olin saanut luotua vesilimahirviön ja sähkölimahirviön ulkoasut valmiiksi, sekä olin aloittanut animaatioiden luontia, joten hirviöt olivat animaatioita vaille valmiita siirrettäviksi UnrealEngineen ja loppu toiminnallisuuksien luontia vaille valmiita ### Omien työtehtävien hallinta Tuotteenomistaja Jesse Korkiakoski tarjoutui auttamaan hirviöiden animaatioiden loppuun viemisessä, että saadaan projekti etenemään, sillä hirviöillä alkoi jo olemaan kiire. ### Oma viestintä Ilmoitin sairastumiseni Discord ryhmäämme. Puhuminen oli hankalaa, sillä minulta ei lähtenyt ääntä ollenkaan moneen päivään, joten jouduin kirjoittamaan tekstikanavalle. ## Sprintti 4 (4.12.22-11.12.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Työtehtäväni on edelleen ensisijaisen tärkeä ja on saatava toimimaan, että projekti saadaan onnistumaan. Palasin projektin pariin puolikuntoisena kesken sprintin. Oli todella hankalaa saada kiinni, että missä mennään projektin parissa. Tulilimahirviöstä haluttiinkin hieman erinäköinen kuin muista hirviöistä, joten aloin mallintamaan viimeistä hirviötä hieman erinäköiseksi. Melkoisen kova stressi nousi tämän johdosta, joten lisäsin viikkotuntimäärääni vielä entisestään ja jatkoin työskentelyä täysipäiväisesti vielä viikonloppuna. Sain mallinnuksen, sekä tekstuurit hirviölle miltein valmiiksi. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Jatkoin non-billable vs. billable käytäntöä Clockifyssa, tulin siihen lopputulemaan, että laskutettavia tuntejea ovat ne tunnit, jolloin hirviöt ovat edistyneet projektissa. Hirviö valmistui huomattavasti nopeammin, kuin aikaisemmissa sprinteissä, sillä minulla oli selkeä idea miten muutan hirviötä ja vältän ongelmat, jotka meinasivat olla kohtalokkaita aiemmin. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tulilimahirviöin luonti, sekä suunnittelu on videopeli projektin toteutuksen kannalta ensisijaisen tärkeä. Olen lisännyt työtunteja ja tehnyt itselleni deadlineja, mitä minulla pitää olla valmiina ennen seuraavaa työvaihetta, jotta hirviö saadaan videopeliin. Vahvuuksia mainittakoon edelleen sinnikkyys ja työskentelytaito paineen alla. Omassa työskentelyssäni olen huomannut, että paineen alla yritän ylisuorittaa asioita, joten enemmän taukoja ja rauhoittumista ennen työtehtävään palaamista, sekä muistiinpanoja tulevan varalle, sillä ennen sairastumistani en ollut laittanu ylös mitä minun pitää palauttaa ja mihin mennessä, joten tämäkin on työllistänyt osaltani aika reippaasti muidenkin kurssien osalla. ### Omien työtehtävien hallinta Työtehtäviini on tähän mennessä ainoastaan kuulunut limahirviöiden luonti, sekä niiden toiminnallisuuksien toteutus videopelissä. Tässäkin vaiheessa mietin, että olisi voinut olla hyvä idea jakaa limahirviöt kolmeen taskiin, että jokainen kehittäjä olisi tehnyt oman ja oltaisiin sitten yhdessä mietitty toteutusta tarkemmin ja selvitty ongelmista helpommin, sekä tehokkaammin. ### Oma viestintä Olen ollut vähemmän äänessä Discordissa tässä sprintissä, sillä olen paneutunut täysin tämän limahirviön valmiiksi saamiseksi ajoissa. Olen kuitenkin käynyt lukemassa viestit joka päivä ja seurannut, että vaatiiko viestit minun osaltani toimenpiteitä. ## Sprintti 5 (11.12.22-18.12.22) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Työtehtäväni on edelleen ensisijaisen tärkeä ja on saatava toimimaan, että projekti saadaan onnistumaan. Olen saanut importattua valmiin tulilimahirviön animaatioineen UnrealEngineen, sekä toiminnallisuudet ovat vihdoin kaikki valmiita. Työtehtäväni tuli valmiiksi ja lopputulos on ihan hyvä. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Tässä vaiheessa oli helpompi käyttää työajanseurannassa non-billable vs. billable tuntiseurantaa, sillä tunnit kuuluivat mielestäni kaikki billable luokkaan. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tulilimahirviöin luonti, sekä suunnittelu on videopeli projektin toteutuksen kannalta ensisijaisen tärkeä. Olen lisännyt työtunteja ja tehnyt itselleni deadlineja, mitä minulla pitää olla valmiina ennen seuraavaa työvaihetta, jotta hirviö saadaan videopeliin. Vahvuuksia mainittakoon edelleen sinnikkyys ja työskentelytaito paineen alla. Omassa työskentelyssäni olen huomannut, että paineen alla yritän ylisuorittaa asioita, joten enemmän taukoja ja rauhoittumista ennen työtehtävään palaamista, sekä muistiinpanoja tulevan varalle, sillä ennen sairastumistani en ollut laittanu ylös mitä minun pitää palauttaa ja mihin mennessä, joten tämäkin on työllistänyt osaltani aika reippaasti muidenkin kurssien osalla. ### Omien työtehtävien hallinta Työtehtäviini kuului ainoastaan limahirviöiden luonti, sekä niiden toiminnallisuuksien toteutus. Tässäkin vaiheessa mietin, että olisi voinut olla hyvä idea jakaa limahirviöt kolmeen taskiin, että jokainen kehittäjä olisi tehnyt oman ja oltaisiin sitten yhdessä mietitty toteutusta tarkemmin ja selvitty ongelmista helpommin, sekä tehokkaammin. ### Oma viestintä Olemme olleet ryhmässä päivittäin yhteydessä Discordissa, joko yleisellä keskustelukanavalla tai livepuhekanavalla. Olen vastannut viesteihin heti, jotka ovat vaatineet toimenpiteitä esim. miten saamme välikohtaukset näkyviin videopelissä. ![](https://i.imgur.com/hFXaghG.png) ![](https://i.imgur.com/MVW6Y1h.png) ![](https://i.imgur.com/MCUipvq.png) ![](https://i.imgur.com/uuzFpLa.png)