# ICT-toimeksiantoprojekti projektiblogi ## ICT-toimeksiantoprojekti, Kevät 2022 ### Tekijä: Ville Peltonen 1905305 ## Viikko 11 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Ryhmäydyimme tosiaan tiistaina ja kaikki olivat paikalla. Jaoimme jäsenille roolit ja itse halusin olla kehittäjän roolissa. Ensimmäisen viikon tavoitteena taisi olla lähinnä ryhmäytyminen ja onnistuin olemaan mukana siinä. Varsinaisia työtehtäviä ei vielä ollut tässä vaiheessa, joten ei ollut tarpeen varmistella omien tehtävien suoritetuksi tulemista, tai muiden ryhmän jäsenten työn jakaantumista. Discordin kautta tulee olemaan helppoa seurata ryhmän sovittuja suunnitelmia. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Ensimmäisellä viikolla ei tosiaan ollut muuta kuin alkutapaaminen, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Projektin tulevaisuudessa tulen jaottelemaan ajankäytön työtehtävien mukaan selkeästi. ![](https://i.imgur.com/MZS879i.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Ymmärrän hyvin kehittäjän roolin ja sen sijoittumisen projektin kokonaistoiminassa jo tässä vaiheessa. Onhan sitä tultu jo harjoteltua monesti aikaisemmin. Kehittäjänä omia hommia tulee varmistaa projektin toteutus ja sen toimivuus. ### Omien työtehtävien hallinta Ensimmäisen viikon osalta ei varsinaisia työtehtäviä vielä ollut, joten en sen kummemmin vielä osaa käydä arvioimaan työtehtävien vahvuuksia ja kehityskohteita. ### Oma viestintä Pyrin varmistamaan aina aktiivisuuden ryhmän viestinnässä ja olemaan tapaamisissa paikalla. Vastailen viesteihin ja olen tarvittaessa yhteydessä ryhmään. Omalta osalta en vielä osaa sanoa, miten varmistan ryhmän keskeisen viestinnän riittävyyden tai sen kehittämiskohteita. ![](https://i.imgur.com/VKOqtx8.png) . ![](https://i.imgur.com/AsbfW7L.png) ![](https://i.imgur.com/sato3Ei.png) ## Viikko 12 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tämäkin viikko oli vielä oman roolin osalta vähän rennompi. Perjantaina tapasimme toimeksiantajan ja selvitimme toimeksiantajan toiveet projektin suhteen ja saimme siihen liittyen dokumentteja. Näin alkuvaiheessa scrum master ja product owner ovat isommassa osassa, koska he huolehtivat viestinnästä varsinkin toimeksiantajan kanssa. Varsinaista kehitystyötä ei siis ole vielä tarvinnut tehdä. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Tosiaan vähän hiljaisempi viikko taas, mutta tunteja tuli kuitenkin käytettyä tapaamisissa ja luennoilla. Työaikaa on mennyt sovittuina aikoina, joten on ollut helppoa toistaiseksi varmistaa työajan käyttöä jopa jälkikäteen. ![](https://i.imgur.com/0VyoG7E.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Kehittäjän rooli on helppo ymmärtää mutta tälläkään viikolla ei ole vielä tarvinnut tehdä kehitystyötä. On vain pitänyt muistaa ryhmän tapaamiset ja käydä niissä. Ensi viikolla alkanee varsinainen kehitystyö, joten silloin voi syvemmin pohtia työroolin vastuita ja sijoittumista. ### Omien työtehtävien hallinta Omia työtehtäviä ei ole ollut mutta viestintäsuunnitelman teossa autoin ja mielestäni dokumentointi on ehkä yksi omia vahvuuksia. Työtehtävien hallinasta tulee varmaan enemmän selvyyttä ensi viikon puolella. ### Oma viestintä Pyrin aina olemaan läsnä discordissa, jos tulee jotain asiaa tai kysyttävää. Tähän mennessä sinne ei tosin vielä ole paljoa tullut varsinkaan projektiin liittyen, joten ei ole vielä tarvinnut olla täysin aktiivinen. ## Viikko 13 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä viikolla pidimme aluksi suunnittelupalaverin ja varsinainen kehitystyö saattoi alkaa. Omiin työtehtäviin kuului projektiin tutustuminen ja kovakoodattujen kenttien suunnittelu. Onnistuin projektiin tutustumisessa ja koska sprintit ovat kahden viikon mittaisia ja projekti on vähän sekavassa tilassa en vielä tällä viikolla aloittanut toista työtehtävääni. Työ jaettiin tasaisesti mielestäni tässä sprintissä ja kaikille taisi tulla suunnilleen saman verran työtä. Epäselvissä tilanteissa Azuresta tai kysymällä selviää asiat. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Pyrin erottelemaan käytetyn ajan mahdollisimman hyvin. Tällä viikolla aikaa kului tapaamisissa mutta myös projektiin tutustumisessa, mikä oli tämän viikon tehtävänä. Rahallista arvoa ei ilmeisesti tarvinnut tässä mitata, joten sitä en ole ottanut käyttöön. ![](https://i.imgur.com/ogSJVKQ.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tällä viikolla kehittäjänä omana tehtävänä oli tutustua projektiin. Se on tärkeä tehtävä, koska muuten ei osaa jatkossa tehdä mitään, kun ei tiedä miten se toimii. Kehittäjän varsinkin se on tärkeää tietää. Kehittäjän rooli myös ryhmän toiminnan näkökulmasta on tärkeä tässä, koska jatkossa kehitys perustuu vahvasti siihen, miten perehtyi projektiin alussa. ### Omien työtehtävien hallinta Tällä viikolla en vielä kehitettävää tai mitään erityisiä vahvuuksia löytänyt omasta roolista, koska tehtävä oli varsin yksinkertainen ja se oli kaikille laitettu. ### Oma viestintä Viestinnän kannalta pyrin antamaan omia näkemyksiä ja neuvoja jos tulee sellainen tilanne. Itseltä jäi Daily Scrum välistä torstaina ja ilmoitin asiasta etukäteen ja kerroin mitä olin tehnyt. Olen myös Discordissa palaverien aikana ehdottanut esimerkiksi uusien kanavien tekoa dokumenteille, jotta asioita olisi helpompi löytää sieltä. ## Viikko 14 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä viikolla suunnittelin kovakoodatut kentät, mutta projektin sekavuuden takia ei paljoa muuta koko ryhmä tällä viikolla tehnyt. Ensi viikolle suunnittelimme muiden ryhmien kanssa palaverin, jossa katsotaan, miten edetään projektin kanssa. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Työaika samaan malliin eroteltu kuin aikaisemmillakin viikoilla. Tällä viikolla tuli tosin vähän vähemmän tunteja, koska kovakoodattujen kenttien suunnittelu ei vaatinut paljoa aikaa ja tapaamisiakin oli kaksi tällä viikolla. ![](https://i.imgur.com/eTwG5OR.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Kehittäjän roolin tehtäviin kuului tällä viikolla suunnitella kovakoodatut kentät, jonka myös tein. Ymmärrän vastuuni ja myös miten muiden kehittäjien työ liittyy myös omaan työhöni. Kehittäjän roolin työn vastuut pyrin hoitamaan samalla tavalla kuin esimerkiksi koulutehtävät eli ajoissa ja parhaani mukaan. ### Omien työtehtävien hallinta Työtehtävien hallintaan en vielä osaa omalta osalta sanoa vahvuuksia tai kehityskohteita. Työtehtävät ovat vielä tässä vaiheessa sen verran yksinkertaisia, että niistä ei erityisiä vahvuuksia tai kehityskohteita saa oikein irti. ### Oma viestintä Olen ollut tuttuun tapaan aktiivinen Discordissa ja vastaillut ja kysellyt tarvittaessa. Kokouksissa (eli dailyssa ja ohjaustapaamisessa) myös ollut äänessä. Pyrin omalta osalta olla aktiivinen ja kysyä tarvittaessa, jotta projekti pysyy aktiivisena omalta osalta. Ryhmän muiden jäsenten kanssa mietimme yhdessä tarvitseeko esimerkiksi pitää dailya vai ei. ## Viikko 15 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä viikolla alkoi jo tapahtua enemmän, kun kaikki peliryhmät tapasi keskenään ja sovimme asioista. Olin itse myös paikalla ja seurasin tapaamista, koska itsellä ei ollut kysyttävää. Kehitystyötä ei tapahtunut, koska projekti alkaa vasta nyt selkenemään. Loppuviikon suunnittelupalaverissa otin itselleni testauksen tehtäväksi ja siitä seuraavalla viikolla olisi tarkoitus aloittaa. Kaikille löytyi jotain tehtävää suunnittelupalaverissa. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Aikaa meni tällä viikolla vain tapaamisiin. Erottelin tapaamiset tuttuun tapaan nimien perusteella. ![](https://i.imgur.com/9BBY9Hp.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Kehittäjänä ei ole vielä ollut paljoa tekemistä ja työtä on enemmän ollut scrum mastereilla ja product ownereilla. Omalta osalta pyrin tekemään minulle määrätyt tehtävät ja tässä sprintissä suunnittelin kovakoodatut kentät minipeli kakkoseen. Se on mielestäni melko tärkeä osa projektin kokonaisuutta, koska meidän ryhmälle annettiin minipeli 2 ja siihen on hyvä saada tiettyä vaikeustasoa. ### Omien työtehtävien hallinta Kuten mainittu, omia työtehtäviä tässä ensimmäisessä sprintissä (tai 0 sprintissä) oli suunnitella kovakoodatut kentät ja toteuttaa ne. En tosin toteuttanut niitä, koska projektin repositoryn kanssa oli sekaannuksia. Tästä myös ryhmä tietää ja he olivat samaa mieltä. ### Oma viestintä Olin tälläkin viikolla aktiivinen ja laitoin myös suunnittelemistani kentistä kuvan ryhmän discordiin. Ilmoitin myös yhdestä poissaolosta hyvissä ajoin ja sitten ehdotin palaverin siirtämistä seuraavalle päivälle, joka sai kannatusta. ## Viikko 16 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin En ole saanut kehitystyötä tehtyä, koska omiin tehtäviin kuuluu testaus, jota en ole päässyt tekemään. Tämä johtuu siitä, että Janne Järvikylä on ollut kiireinen yrittäen saada repoa toimimaan ja järjestellä projektia ja hänen kehittämäänsä satunnais generoituja kenttiä ei ole vielä päässyt testaamaan. Tästä huolimatta pyrin olemaan mukana kaikin muin keinoin ja tehdä muiden kurssien tehtäviä ryhmässä, mitkä kuuluvat tähän kurssiin. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Viikon alussa pidimme englanninkielisen tapaamisen, joka oli vaadittu englanninkielen kurssiin. Sitten oli myös ohjaustapaaminen ja muu ryhmätapaaminen. Omalta osalta pyrin edelleen jaottelemaan työtunnit selkeästi. ![](https://i.imgur.com/MjloSHh.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Kehittäjänä eniten meillä on ollut työtä Jannella, koska hän otti tehtäväkseen toisen ryhmän kanssa yrittää saada projektia järkeväksi ja tehdä yhteistä repoa. Varsinaista kehitystyötä ei ole paljoa ollut minulla ja Juusolla projektin sekavuuden takia. Onneksi tässä on vielä viikkoja jäljellä ja pyrin tekemään tehtäväni, kunhan projekti saadaan kuntoon. ### Omien työtehtävien hallinta Vahvuutena omassa työroolissani pidän viestintääni ja aikataulussa pysymistä. Heikkouksia on omien taitojen puuttuminen ehkä. Jatkossa tosin selviää nämä paremmin. ### Oma viestintä Olen viestinnän osalta ollut aktiivinen ja ilmoittanut mahdollisista poissaoloista. Kokouksissa olen ollut mukana ja ollut aktiivinen niissä. Pyrin näin omalta osalta edistää ryhmän viestintä osa-aluetta. ## Viikko 17 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Kehityksen osalta jälleen vähän hiljaisempi viikko ja oma panokseni onkin liittynyt viestintään ja ryhmänä mukana olemiseen. Retrospektiivi pidettiin, mikä oli oikeastaan ainoa vähän erikoisempi tällä viikolla työtuntien osalta. Loppuviikosta onneksi saimme käyttöön kunnollisen repon Sepolta ja ensi viikolla olisi tarkoitus ottaa käyttöön ja aloittaa kehitystyö. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Työajanseuranta tuttuun tapaan jaoteltu mahdollisimman selkeästi. Aikaa tällä viikolla meni pelkästään kokouksiin. ![](https://i.imgur.com/siJLIJ7.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen On ollut harmillista, että kesti näin kauan, että saimme projektin sellaiseen kuntoon, että sitä pystyy lähteä varsinaisesti kehittämään. Omalla kohdalla kuitenkin ymmärrän hyvin oman kehittäjän roolin tuomat vastuut, koska eihän tämä kuitenkaan ensimmäinen projektikurssi ole. ### Omien työtehtävien hallinta Vahvuutena omalta kohdalta mielestäni on viestintä. Yritän aina olla mukana kokouksissa ja auttaa ja kommentoida jos osaan. Varsinaisen kehitystyön vähyyden takia en osaa muita vahvuuksia tai heikkouksia sanoa tässä vaiheessa. ### Oma viestintä Niin kuin mainitsin, viestintä on oma vahvuuteni. Jos kokous jää itseltä välistä, niin ilmoitan aina ajoissa ja kerron oman asiani, jos kyseessä on vaikka Daily Scrum. Omalla aktiivisuudella myös yritän pitää ryhmää kasassa omalta osalta. Jos olen unohtanut tulla johonkin tapaamiseen niin onneksi on muistutettu ja olen ilmestynyt paikalle (välipalautteesta oppien pyrin laittamaan todennuksia tänne enemmän). ![](https://i.imgur.com/05wUIEJ.png) ## Viikko 18 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä viikolla saimme vihdoin toimivan repon käyttöön ja otimme sen myös ryhmänä käyttöön ja varmistimme, että se toimii. Vielä ei itsellä ollut muuta, kuin testausta mutta tämä on sprintin viimeinen viikko ja todennäköisesti ensi viikolla jaetaan sitten oikeita kehitystyön taskeja. Kaikkien tehtävät näkyvät kätevästi Azuresta ja sieltä näen myös itselle jaetut tehtävät. Ryhmän suunnitelmissa pysyminen ei ole hankalaa itselle ja seuraan ohjeita ja käytänteitä olemlla mukana kaikissa tapaamisissa missä suinkin pystyn olemaan. Omien työtehtävien osalta tässä sprintissä ei ole ollut juurikaan vaikutusta projektin kokonaistavoitteiden suhteen, koska testaus on yleensä loppupuolen homma muutenkin. Työnjaon tasapuolisuus on lähtökohtaisesti ollut hyvä, mutta Janne Järvikylälle on annettu paljon vastuuta tähän mennessä, koska hän yritti saada meille repoa kuntoon, ennen kuin saimme sitten toimivan Sepolta. Toisten ryhmien toimintaan pystyy tutustumaan yhteiseltä Discord kanavalta, johon ei tietääkseni ole kutsuttu ohjaajia, koska siellä käydään myös paljon muuta keskustelua. Mutta siellä kuitenkin pidetään yhteisiä kokouksia silloin tällöin. ![](https://i.imgur.com/mpbkqhJ.png) ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Oma työ on tuttuun tapaan jaoteltu eri tehtyjen asioiden mukaan. Projektiin käytetyn kokonaisajankin löysin vihdoin ja siitä myös kuva alla. Yhteydenpito ja kehitystyöstä pidän aikaa samalla tavalla. Erottelen tehtävittäin käytetyn työajan, kuten alla näkyy. Työajan jakaantumisesta koko projektin ajalle yleensä varmistaa säännölliset kokoukset, mutta kehitystyötä tapahtuu yleensä silloin, kun itselle käy ajallisesti. Rahallista kokonaisarvoa emme tietääkseni ole arvioineet tämän projektin aikana. ![](https://i.imgur.com/Q0QMI7n.png) ![](https://i.imgur.com/Tco02cy.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Kehittäjänä tosiaan ei vielä ole tullut varsinaista kehitystyötä tehtyä, paitsi pari viikkoa sitten suunnittelemani kentät. Testaus ja muu kehitystyö alkanee ensi sprintissä, koska tämä sprintti alkaa loppua. Kehittäjän rooli itsessään on aika selkeä ja se on itselleen itsestään selvää, että tehtäväni on huolehtia projektin varsinaisesta kehittämisestä. Se myös sijoittaa roolini keskeiseen osaan projektin kokonaistoiminnan osalta, koska teen projektin toiminnallisuutta. Se myös tuo vastuuta paljon, mutta sattuneesta syystä ei vielä ole sitä huomannut (Kun ei ollut toimivaa repoa pitkään aikaan). ### Omien työtehtävien hallinta Ketterän kehityksen näkökulmasta omiin työtehtäviin kuuluu palavereissa oleminen, sekä minulle annettujen työtehtävien hoitaminen tietyn sprintin aikana. Kirjaa en itse varsinaisesti työtehtävistä pidä, koska Azuresta näkee kaiken tarvittavan omien työtehtävien osalta. En näe itseltä vielä kehityskohteita tai vahvuuksia työtehtävien hallintaan liittyen. ### Oma viestintä Olen edelleen säännöllisesti yhteydessä ryhmään ja osallistun palavereihin aina, kun se itselle ajallisesti sopii. Jos ei sovi olen aina ilmoittanut, että en pääse paikalle. Vastailen myös viesteihin aina mahdollisimman nopeasti ja asiallisesti. Pyysin myös yhden kokouksen lykkäämistä tunnilla muiden omien asioiden takia ja kysyin sopiiko se ja ryhmälle se sopi (Josta myös kuva alla). Omalta osalta voisin sanoa, että viestintäni on toimivaa ja siihen myös pyrin. Pyrin myös varmistamaan projektin kokonaistoiminnan kannalta viestinnän riittävyyden olemalla osana sitä aktiivisesti ja kokouksissa myös kommentoimalla asioita. Kehittämiskohteita en ole nähnyt viestinnän suhteen. ![](https://i.imgur.com/sdsw0j0.png) ![](https://i.imgur.com/NK3lnFS.png) ## Viikko 19 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Omia tehtäviä tuli tällä viikolla enemmän, kun alkoi uusi sprintti. Vihdoin ja viimein siis alkoi varsinainen kehitystyö. Omien tehtävieni suoritetuksi tulemisen varmistan tekemällä ne ja kysymällä apua jos on epäselvää. Azuresta edelleen näkee hyvin työnjaon ja myöskin suunnittelupalaverissa käytiin läpi, mitä kukakin tekee. Ryhmän ohjeissa ja suunnitelmissa pysyminen ei ole ongelma omalta osalta ja jos omat aikataulut menevät ristiin kokousten kanssa ilmoitan siitä kyllä. Omat työtehtäväni ovat melko tärkeitä projektin kokonaistavoitteiden kannalta, koska minipelin kentät olivat mahdoton ratkaista ja korjasin ne. Työnjaon tasapuolisuus on mielestäni onnistunut ja kaikille riittää tekemistä. Toisten ryhmien toimintaan pystyy tutustumaan kaikkien ryhmien yhteisissä palavereissa ja lukemalla yhteisen kanavan viestejä. ![](https://i.imgur.com/5yIEYPc.png) ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Kokonaistyöajan näkee clockifystä, kun suodattaa oman nimen mukaan (alempi kuva). Kehittämiseen ja yhteydenpitoon käytetty aika näkyy ylemmässä kuvassa ja se on tuttuun tapaan jaoteltu. Erottelemalla työajan tehtyjen asioiden mukaan muistuu myös myöhemmin mieleen, mitä on tehnyt kullakin viikolla. Työajan järjestelmällisestä jakaantumisesta huolehtii säännölliset palaverit ja omat taskit ja niiden tekeminen. Rahallista kokonaisarvoa en ole lähtenyt arvioimaan. ![](https://i.imgur.com/RweRmue.png) ![](https://i.imgur.com/9vOWsIY.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tällä viikolla omaan kehittäjän rooliini ja tehtäviini kuului testaus, dokumentointi sekä voittoruudun tekeminen minipeliin. Tässä tulee hyvin kaikenlaista erilaista, mitä kehittäjän rooliin voi kuulua. Ryhmän muilta jäseniltä kysely auttaa varmistamaan itselleni, mitä sisältöjä tehtäviini kuuluu. Ymmärrän myös hyvin sen, miten kehittäjän roolini sijoittuu projektin kokonaistoimintaan. Omalta osalta pitää varmistaa, että asioita tulee tehtyä ja niinhän niitä myös tuleekin. Kehittäjän rooli tuo vastuita muun muassa projektin varsinaisesta toteutuksesta, joten ryhmän kokonaistoiminnan kannalta on tärkeä hoitaa tehtäväni. ### Omien työtehtävien hallinta Tähän asti omaan kehittäjän rooliini ei ole paljoa tullut tehtäviä projektin ongelmien takia, mutta nyt itselle on tullut monia erilaisia tehtäviä, kuten dokumentointia, testausta sekä peliin ominaisuuden lisääminen. Omien työtehtävien hoitamisesta en varsinaista kirjaa ole pitänyt, mutta kun saa jonkin taskin tehtyä, niin siitä ilmoittaa ryhmälle discordissa. Kehityskohteena itselleni työtehtävien hallintaan liittyen voisi olla asioiden hoitamisen ajoissa. Itsellä alkanut jäädä tavaksi jättää nykyisin asioita viime tinkaan, joten olisi hyvä parantaa sen osalta. Vahvuutena toisaalta mielestäni itsellä on se, että kuitenkin teen vaaditut asiat. ![](https://i.imgur.com/pJquTiM.png) ![](https://i.imgur.com/Sc0PqBm.png) ### Oma viestintä Säännöllisesti olen edelleen yhteydessä ryhmään ja vastailen aina kun sitä vaaditaan. Toimivaksi osoittautuneet käytännöt ovat mielestäni olleet ryhmän säännölliset tapaamiset sekä avoin viestintä. En varsinaisia kehittämiskohteita näe viestintään liittyen. Omalta osalta varmistan viestinnän riittävyyden kyselemällä ja kommentoimalla ja myöskin ilmoittamalla jos en pääse vaikka palaveriin. Kuten mainittu, en kehittämiskohteita viestintään keksi, joten en ole niihin juurikaan perehtynyt. ![](https://i.imgur.com/QrbFaFP.png) ![](https://i.imgur.com/T1DGZ1H.png) ## Viikko 20 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä viikolla sain viimeisteltyä omat taskini. Täten siis varmistin omien tehtävieni suoritetuksi tulemisen. Minulle on Azuressa määrätty testausdokumentin teko, mutta siirsin kyseisen taskin kuitenkin Jannelle, koska jouduin suunnittelemaan kentät uudestaan ja tämän takia tiesin ratkaisut kentille tehden testauksesta turhaa minulle. Tästä huolimatta sain kuitenkin voittoruudun minipelille tehtyä ja siinä meni yllättävän vähän aikaa loppujen lopuksi. Kokonaistavoitteiden näkökulmasta voittoruudun tekeminen oli melko tärkeä, koska sitä ei ollut ennen ollenkaan. Ryhmän työnjaon tasapuolisuus on mielestäni ollut sopiva ja kaikille on riittänyt tekemistä. Toisten ryhmien toimintaan tällä viikolla tutustuin ryhmien välisessä tapaamisessa, jossa käytiin yhdessä läpi projektiin liittyviä asioita. ![](https://i.imgur.com/4hY8QKu.png) ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Tosiaan tällä viikolla ei tullut itselle paljoa työaikaa, mikä johtuu myös osittain omista henkilökohtaisista menoista, joiden takia en päässyt kumpaankaan daily scrumiin. Yhteydenpitoa oli kuitenkin ryhmien välisessä tapaamisessa ja lyhyessä ryhmän välisessä tapaamisessa. Työajan erottelu on mielestäni onnistunut koko kurssin ajan hyvin ja se on eroteltu nimeämisen perusteella. Työajan jakaantuminen oli myös melko tasaista koko kurssin ajan, tosin eniten tunteja taisi tulla kurssin puolivälissä. Rahallista arvoa ei tullut arvioitua. ![](https://i.imgur.com/CVbrMqf.png) ![](https://i.imgur.com/Ualoulx.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tälle viikolle oma työrooliini kuuluva tehtävä oli luoda voittoruutu minipelillemme. Tehtävä oli onneksi lopulta melko yksinkertainen ja onnistuin tekemään sen melko nopeasti. Tehtävän vaaditun sisällön varmistin vielä ennen toteutusta Azuren taskin kuvauksesta. Mielestäni ymmärrän kyllä hyvin kehittäjän roolin sijoittumisen projektin kokonaistoimintaan. Heidänhän isoin tehtävä on luoda toimiva lopullinen tuote ja omalta osalta olen pyrkinyt varmistamaan sen. Se on tuonut myös vastuuta, minkä en ole tosin antanut häiritä tai aiheuttaa ylimääräistä stressiä. ### Omien työtehtävien hallinta Kussakin sprintissä kehittäjille on jaettu taskinsa ja tämän sprintin viimeinen viikko meni omasta mielestäni menestyksekkäästi. Voittoruudun teko onnistui ja testausdokumentin teko sopi Jannelle. Työtehtävien hoitamisesta olen Azuren avulla pitänyt kirjaa, josta olen käynyt merkitsemässä taskit aina tehdyksi. Kehityskohteena itselle on ehkä jo viime viikolla mainittu taskien viime tinkaan jättäminen, minkä toisaalta voi nähdä myös vahvuutena, koska silloin niihin ehkä myös yrittää panostaa enemmän. ### Oma viestintä Oma viestintä tällä viikolla oli pääasiassa tekstimuotoista, koska en päässyt kumpaankaan daily scrumiin omien asioiden vuoksi. Ilmoitin kuitenkin jälkeenpäin, mitä olin tehnyt ja pahoittelut myös etten päässyt paikalle. Pyrin aina näissä tapauksissa ilmoittamaan asiasta heti kun mahdollista. Tällä viikolla tuli myös kyseltyä vähän enemmän asioita ryhmässä ja mielestäni se myös edistää ryhmän viestintää kokonaistoiminnan kannalta, kun ryhmään tulee viestejä ja ihmiset voivat auttaa. Toimivaa meidän viestintä on mielestäni ollut, enkä näe siinä juurikaan kehittämisen kohteita. ![](https://i.imgur.com/iO9bDa6.png) ![](https://i.imgur.com/yf0CnKV.png) ## Viikko 21 ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Viimeinen viikko ja kurssi saatettu päätökseen. Omia varsinaisia tehtäviä ei enää ollut paitsi projektin esittely. Onnistuin mielestäni siinä hyvin Nikon kanssa ja yritin vastailla esityksen aikana ja sen jälkeen. Muillakaan ei ollut tässä vaiheessa enää mitään tekemistä, paitsi Juuso viimeisteli animaatioita. Azuresta selviää nämä ryhmän työt ja taskit. Ohjeissa ja sovituissa suunnitelmissa pysyn viestinnän avulla ja itse suostuin esittelemään projektia, niin kuin viestistä näkee. Omia työtehtäviä tosiaan ei enää ollut paitsi ehkä projektin esittely, jos sen voi sellaiseksi laskea. Sinäänsä tärkeä osa, koska kaikkien piti esitellä projektinsa lopussa ja siinä mielessä tärkeä osa myös projektin kokonaistavoitteita. Tasapuolisuus toki kärsi esityksen kannalta siinä mielessä, että töitten takia kaikki eivät päässeet paikalle, mutta itseä se ei haitannut. Toisten ryhmien toimintaan pääsi myös tutustumaan esittelyiden aikana. ![](https://i.imgur.com/Fzj0xLy.png) ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Alkuviikosta oli retrospektiivi, jossa tarkastelimme kuluneen sprintin lisäksi myös kurssia kokonaisuudessaan. Keskiviikkona oli projektin esittely ja loppuviikosta teimme toista kurssia varten käyttöohjeen yhdessä. Tässä on taas tuttuun tapaan jaoteltu käytettyä aikaa tehtyjen asioiden perusteella. Työaika jakautui tällä viikolla hyvin eri päiville. Kurssin aikana käytin yhteensä 32 tuntia ja 5 minuuttia, jonka näkee alemmasta kuvasta. ![](https://i.imgur.com/xOagoLN.png) ![](https://i.imgur.com/mdUKLFq.png) ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen En ole varma, kuuluuko kehittäjien rooliin projektin varsinainen esittely, mutta tässä tapauksessa se kuului ja onnistuin mielestäni hyvin. Omia tehtäviä tarkastelin tällä viikolla lähinnä Discordin kautta, jossa sovimme tapaamisista ja projektin esittelystä. Kaiken kaikkiaan kehittäjän rooli on melko yksinkertainen ja helppo ymmärtää ja näin lopussa voi mainita, että ymmärsin työroolini tärkeyden projektin kannalta sekä sen tuomat vastuut. ### Omien työtehtävien hallinta Aikaisemmissa iteraatioissa tehtäviäni oli kehitystyö, testaus sekä dokumentointi. Kirjanpito on tapahtunut Azuren kautta, josta näki taskit ja pystyi merkkaamaan ne tehdyiksi. Tällä viikolla ei enää ollut taskeja, joten ei ollut tarpeen pitää myöskään kirjaa mistään. En keksi mitään uusia kehityskohteita (eli sellaisia mitä ei ole jo aikaisemmin tässä mainittu), mutta vahvuutena ehkä uutena keksin itsestäni vapaaehtoisuuden. Niin kuin sanoin ylempänä, suostuin vapaaehtoisesti esittelemään projektia ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. ### Oma viestintä Oma viestintä oli tässä viimeiselläkin viikolla hyvää ja olin mukana sovituissa tapaamisissa ja projektin esittelyssä. Nopeasti olen myös vastaillut aina viesteihin (mikä osalta johtuu myös siitä, että näen kokoajan Discordin koneelta) ja omaa viestintää olen tämän kehitysblogin yhteydessä aina pohtinut. En tosin ole kehityskohteita keksinyt, koska mielestäni viestintäni on hyvää. Ryhmän keskinäiseen viestintään näin viimeisenä viikkona en paljoa voinut vaikuttaa, koska ei ollut juurikaan tehtävää enää. Toki viimeisessä retrospektiivissä mainitsin, että ryhmän viestintä on ehdottomasti ollut yksi onnistuneimmista asioista kurssin aikana aktiivisen viestinnän ja helpon tavoitettavuuden takia ja näin toin esille toimivia käytäntöjä. Alemmassa kuvassa vastasin heti Juuson viestiin, mutta mielenkiintoisesti Janne laittoi täsmälleen samaan aikaan oman viestinsä. ![](https://i.imgur.com/7AZQx3k.png) ![](https://i.imgur.com/tSEGcBX.png) ## Itse- ja vertaisarviointi Tässä kysymykset, johon vastailen arvioinnissa: 1. Yleinen panos projektityöhön (esim. asteikolla 0-5 + perustelu)? 2. Roolin sopivuus? 3. Onnistuminen roolin mukaisissa työtehtävissä? 4. Oma näkemyksesi: jäsenen keskeisimmät vahvuudet ja kehittämiskohteet projektityössä? 5. Omien työtehtävien hallinta (esim. asteikolla 0-5 + perustelu) 6. Työpanos ja sitoutuminen projektiin esim. asteikolla 0-5 + perustelu) 7. Viestintä (esim. asteikolla 0-5 + perustelu) Projektiryhmän jäsen Ville Peltonen 1. Yleisen panoksen kannalta antaisin itselleni arvosanaksi 4, koska mielestäni olin hyvin mukana koko projektin ajan ja loppua kohden kun tuli oikeita tehtäviä, niin hoidin ne mallikkaasti. Suostuin myös vapaaehtoisesti esittelemään projektia lopussa ja kokouksissa olin aina aktiivinen. 2. Kehittäjän rooli sopii kyllä itselleni ehkä parhaiten, koska ryhmän johtaminen ja asioiden tekemisen varmistaminen ei tunnu omalle vahvuudelle. Pidän enemmän siitä, että joku toinen johtaa ja jakaa töitä kehittäjille. 3. Alussa ei ollut juurikaan kehittäjän rooliin kuuluvia työtehtäviä, mutta loppua kohden kun niitä alkoi tulla, hoidin ne ajoillaan ja onnistuneesti. 4. Omia vahvuuksia oli ehkä viestintä sekä omien työtehtävien hoitaminen ennen sprintin loppua. Kehittämiskohteita on vaikea itsestään lähteä keksimään, mutta jos jotain yrittää miettiä, niin ehkä välillä unohtunut maininta, että ei pääse johonkin kokoukseen. 5. Työtehtävieni hallinnasta antaisin itselleni myös 4, koska onnistuin mielestäni hoitamaan omat tehtäväni ajoissa ja ne ei aiheuttanut juurikaan päänvaivaa. 6. Pyrin sitoutumaan projektiin mahdollisimman paljon ja siksi antaisin itselleni tästäkin 4. Sitoutumiseni näkyy esimerkiksi viestinnän aktiivisuudesta ja myös työtehtävien hallinnasta. 7. Viestintä oli yksi omia vahvuuksiani ja antaisin itselleni 4 (5 tuntuu liian isolle antaa itselle, joten en sitä uskalla antaa). Olin aktiivinen koko kurssin ajan ja kokouksissa toin omat ajatukset usein esille. Miinusta toki tässä kategoriassa voi antaa siitä, että välillä unohtui mainita se, etten pääse kokoukseen. Projektiryhmän jäsen Janne Järvikylä 1. Mielestäni Janne ansaitsee kyllä täyden 5 panoksen kannalta, koska hän hoiti kyllä kaikki hommansa ja vielä sen päälle ylimääräistä. Varsinkin kurssin alkupuolella hän yritti saada projektia toimimaan ja sitten ohjeisti muita ryhmän jäseniä, miten sen saa toimimaan. 2. Kehittäjän rooli sopii mielestäni hänelle ja niin hän on myös itse sanonut. Hän on erittäin taitava näissä asioissa ja hän auttoi paljon muita ryhmän jäseniä. 3. Hän onnistui tekemään häneltä vaaditut asiat ja välillä myös vähän ylimääräistä. 4. Vahvuutena on mielestäni hänellä aktiivisuus ja osaaminen. Häntä kiinnostaa näiden hommien tekeminen ja se näkyy. Kehittämiskohteena voisi ehkä olla liika innostus ja sen vähentäminen. 5. Antaisin työtehtävien hallinnasta 4, koska hän onnistui siinä kyllä hyvin ja sai tehtyä asiat ajallaan. 6. Projektiin sitoutuminen on kyllä täyden 5 arvoista, koska hän oli selvästi kiinnostunut tästä kehitystyöstä ja hän teki paljon hommia. 7. Viestinnästä antaisin ehkä 4, koska hän oli kokouksissa ja viestinnässä aktiivinen, mutta töiden takia välillä vastauksissa saattoi kestää. Projektiryhmän jäsen Niko Kekkonen 1. Yleisen panoksen kannalta hän ansaitsisi mielestäni 4. Hän hoiti tuoteomistajan työnsä hyvin ja teki häneltä vaaditut asiat lähinnä projektin johtajan olemisessa. 2. Hän ei käsittääkseni enne ole ollut tuoteomistaja mutta onnistui kyllä siinä hyvin. Hän oli alussa yhteydessä asiakkaaseen ja hän sopi ohjaajien tapaamiset ja veti johtajan roolia näissä molemmissa. 3. En itse ole täysin varma, mitä tuoteomistajan tehtäviin kuuluu. Tästä huolimatta hän kyllä osasi johtaa tiimiä ja ylläpitää Azuressa backlogia ja vetää kokouksia. 4. Vahvuutena on hänen sitoutumisensa projektiin, vaikka hän ei ole ennen toiminut tuoteomistajana eikä alussa ollut ihan varma haluaisiko hän olla siinä roolissa. Kehittämiskohteita en itseasiassa hänestä keksi, koska mielestäni hän hoiti hommansa juuri sopivasti eikä hänestä ollut missään vaiheessa mitään ongelmaa niin sanotusti. 5. Työtehtävien hallinnasta antaisin 4, koska vaikka hänellä ei juurikaan kehitystyötä ollut, niin hän hoiti projektin muita asioita hyvin, kuten esimerkiksi ohjaajiin ja asiakkaaseen (alkuvaiheessa) yhteydenpidon. 6. Sitoutumisesta antaisin kyllä hänelle 5, koska vaikka hän ei halunnut aluksi olla tuoteomistaja, hän hoiti homman hyvin ja sen takia projekti onnistui myös hyvin. 7. Viestinnän osalta hän ansaitsisi myös mielestäni 5, koska hän veti yleensä kokouksia ja viestejäkin hän laittoi aktiivisesti ja muistutti kokouksista. Projektiryhmän jäsen Roosa Kontinen 1. Roosalla oli hyvä panos tähän projektiin ja mielestäni siitä hän ansaitsisi 5. Silloin, kun Niko ei ollut paikalla hän veti kokouksia ja hän myös teki tärkeää kehitystyötä ja sai pelistä sen näköisen, mikä se nyt on. 2. Scrum Masterin roolista en myöskään oikein ole varma, mutta tässä projektissa hän kyllä toimi hyvin, koska hän toimi tavallaan apulais tuoteomistajana ja veti kokouksia jos Niko ei päässyt paikalle ja täytteli myös backlogia. 3. Hän onnistui pitämään meidät ajan tasalla ja kertomaan asioista hyvin Discordissa ja onnistui näin Scrum Masterin roolissa. 4. Vahvuutena hänellä on mielestäni sitoutuminen projektiin. Kehittämiskohteita en hänestäkään keksi. Hoiti hommansa sen verran hyvin. 5. Hän hoiti työtehtävänsä ajallaan ja myös Scrum Masterin näkökulmasta piti meitä muita ajan tasalla ja muistutteli asioista. Antaisin hänelle tästä siis 5. 6. Niin kuin mainitsin, hänen vahvuutensa on sitoutuminen projektiin. Siksi antaisin hänelle 5. Hyvin aktiivinen ja avulias tiimin jäsen. 7. Viestinnästä antaisin myös 5, koska hän piti meitä ajan tasalla ja kokouksissa hän oli välillä Nikon tuuraajana ja veti kokouksia. Projektiryhmän jäsen Juuso Rautiainen 1. Antaisin panoksesta projektiin ehkä 3. Hän oli kyllä mukana, mutta hän taisi työstää vain yhtä asiaa koko projektin ajan (animaatioita). 2. Uskoisin, että kehittäjän rooli on hänelle paras. Hän kyllä yritti hoitaa kehitystöitä, mutta vaikeuksia se taisi tuottaa. 3. Roolin mukaisissa työtehtävissä hän toki onnistui ja taisi nyt viimeisellä viikolla saada tehtyä hänen tehtävänsä. 4. Vahvuutena hänellä on ehkä halu yrittää oppia ja yritys hoitaa tehtävänsä. Kehittämiskohteena hänellä voisi olla viestintä ja aktiivisuus. 5. Hänellä taisi tosiaan olla alusta asti sama työtehtävä ja antaisin työtehtävien hallinnasta 3, koska työtehtävien vähäistä määrää on melko helppo hallita. 6. Työpanos hänen osaltaan on ehkä 3 arvoinen mutta toisaalta sitoutumisesta voisin antaa 4. Hän oli kyllä kokoajan mukana, mutta hänen työpanoksensa jäi aika vähäiseksi loppujen lopuksi. 7. Hänen tekstimuotoinen viestintä oli ihan 4 arvoinen, mutta kokouksissa hän ei juurikaan sanonut mitään ellei häneltä kysynyt. Siksi antaisin yleisesti viestinnästä 2.