# Kehittäjäblogi
Ville peltonen
## Viikko 36
Keskiviikko 4.9
Kurssi alkoi ja käsittelimme pääasiassa kurssin sisältöä. Loppupuolella luentoa kävimme läpi pari kätevää sovellusta. Toinen on viestintä sovellus, joka oli hyvin yksinkertainen, ja toinen oli ajankäytön seurantaan liittyvä sovellus. Ajankäyttösovellus vaati vähän enemmän pohtimista mutta lopulta sen tajusi. Luento kesti noin 2 tuntia ja 30 minuuttia. Luennolta tuli myös muutamia tehtäviä joiden tekemiseen meni noin 30 minuuttia.
Perjantai 6.9
Luennolla käsiteltiin hajautettua ohjelmistokehitystä ja myös miten projektit käytännössä toimii. Asia ei tuntunut hankalalle ja tuntui että ymmärtää nyt paremmin miten ohjelmistokehitys yleensäkin toimii. Lopuksi meille kerrottiin tästä sovelluksesta ja aloitin heti luennon jälkeen kirjoittamaan tätä kehittäjäblogia. Luento kesti 2h 30min ja tämän kehittäjäblogin alun kirjoittamiseen meni 15min.
Yhteenveto viikosta
Ensimmäinen viikko sujui oikein mainiosti. Tuli esille monta uutta ja hyödyllistä sovellusta mitä voi käyttää ja myöskin oppi vähän miten ohjelmistoprojektit toimivat. Tähän mennessä ei ole vielä herännyt kysymyksiä. Alla on clockifyn luoma raportti tämän viikon ajankäytöstä.

## Viikko 37
Keskiviikko 11.9
Luennolla esiteltiin office 365 eri työkaluja. Moni niistä oli jo ennaltaan tuttuja, mutta joukossa oli myös monta uutta. Onenote ja planner olivat esimerkiksi aiemmin tuntemattomia ja vaikka niitä ei ole ennen käyttänyt, niin niiden käyttöönotto ei vaikuta hankalalle. Helpoksi on tehty onneksi office 365 sovellukset. Uskon että tämä luento oli varsin tärkeä ja hyödyllinen, sillä siinä esitellyt sovellukset saavat todennäköisesti käyttöä omassa tulevaisuudessa. Luento kesti 2h 30min ja tämän päivän kehittäjäblogin kirjoittamiseen meni noin 10min.
Perjantai 13.9
Luennolla puhuttiin ohjelmistokehityksen vaihejaosta, mikä oli itseasiassa ihan mielenkiintoista, koska olen välillä miettinyt miten esimerkiksi peliprojektit etenevät. Luento antoi hyvin näkemystä erilaisiin työskentelytapoihin. Lopussa selvennettiin vielä vähän hackmd:n käyttöä, josta oli hyötyä. Luento kesti 2h 20min, tämän päivän blogimerkintöihin meni 10min ja Devops tehtävän tekemiseen meni 10min.
Yhteenveto viikosta
Kaikenkaikkiaan toinen viikko sujui hyvin. Keskiviikon luento oli mielestäni erittäin hyödyllinen myös jatkoa ajatellen, ja perjantain luento oli mielenkiintoinen ja antoi vähän näkemystä ohjelmistokehityksen vaihejakoon. Kysymyksiä ei ole herännyt. Tässä clockifyn raportti viikon ajankäytöstä:

## Viikko 38
Yhteenveto viikosta
Tällä viikolla ei poikkeuksellisesti ollut luentoa
## Viikko 39
Keskiviikko 25.9
Luento oli lyhyempi kuin yleensä, mutta siinä käsiteltiin senkin edestä asiaa. Aiheena oli versionhallinta, mikä osoittautui melko tärkeäksi asiaksi myös tulevaisuutta ajatellen. Asensimme Git ohjelman koneelle ja teimme myös käyttäjän gitlab sivulle. Asia oli tärkeää mutta myös hyvin mielenkiintoista. Vielä ei ihan auennut miten tämä käytännössä toimii, mutta toivottavasti ensi kerralla aukeaa vähän enemmän. Luento kesti 1h 40min ja tämän merkinnän tekemiseen meni 5min.
Yhteenveto viikosta
Viikon asia oli kiinnostava ja myöskin hankala aluksi, mutta onneksi asia aukesi loppujen lopuksi. Alla clockifyn raportti:

## Viikko 40
Keskiviikko 2.10
Tällä viikolla jatkui versionhallintaan perehtyminen. Teimme gitlabiin projektin ja perehdyimme lisää gitbashin käyttöön. Muutamista hankaluuksista huolimatta sain sen toimimaan ja tuntuu että osaan jotenkin käyttää sitä nyt. Asia on mielenkiintoista ja varmasti hyödyllistä myös. Luentoon meni 1h 40min, tämän viikon merkinnän kirjoittamiseen meni 5min ja kotitehtävään meni 10min.
Yhteenveto viikosta
Viime viikon asia selveni paremmin ja osaan nyt käyttää versionhallintaa. Alla clockifyn raportti:

## Viikko 41
Torstai 10.10
Luennolla käsiteltiin vaatimustenmäärittelyä. Tulevaisuutta ajatellen nämä ovat kyllä hyvä käydä läpi. Luennolla kerrottiin muun muassa mitä vaatimusmäärittelyt ovat, miten niitä kerätään ja tunnistetaan ja mitä tulee ottaa huomioon. Vaatimustenmäärittely on varmasti hyvin tärkeä osa ohjelmistotuotantoa ja siitäkin syystä hyvä käydä näitä läpi. Luento kesti 1h 20min ja merkintään meni 5min.
Yhteenveto viikosta
Keskeistä tällä viikolla oli oppia mitä vaatimustenmäärittely tarkoittaa ja mielestäni se upposi kyllä hyvin päähän. Alla clockifyn raportti:

## Viikko 42
Yhteenveto viikosta
Ei luentoja tällä viikolla
## Viikko 43
Keskiviikko 23.10
Luennolla käytiin läpi, mikä on Azure devops ja mitä sovelluksia siihen kuuluu. Se vaikuttaa hyödylliseltä, koska siihen pystyy integroimaan monia muitakin sovelluksia. Oli myös hyvä, että sitä kokeiltiin käytännössä ja tehtiin sinne organisaatio. On myös mielenkiintoista, kun tulee esille tällaisia erilaisia sovelluksia, mitä tulee todennäköisesti käytettyä tulevaisuudessa. Luentoon meni aikaa 1h 30min ja merkintään 5min.
Yhteenveto viikosta
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen luento tällä viikolla. Se on aina mielenkiintoista opetella käyttämään uusia sovelluksia ja varsinkin kun ne ovat näin käytännöllisiä. Clockifyn luoma raportti:

## Viikko 44
Perjantai 1.11
Luennolla käytiin läpi kurssiprojektia ja miten sen toteutus tapahtuu. Olettaisin että tätä myötä tulee tutummaksi scrum ketterän kehityksen ohjelmistotuotannon menetelmä, vaikka onkin kyseessä vähän sovellettu versio. Luento kesti 1h 30min ja kehittäjäblogimerkintään 5min.
Yhteenveto viikosta
Meidät jaettiin tällä viikolla ryhmiin ja aloitimme kurssiprojektin tekemisen. Clockify raportti:

## Viikko 45
Perjantai 8.11
Luennolla käytiin läpi kuluneen viikon edistystä projektissa. Yhdelle henkilölle ryhmässä annettiin myös tarvittavat oikeudet, jotta ryhmä pystyy muokkaamaan tarvittavia asioita. Käytiin myös vähän läpi mitä pitäisi tehdä seuraavalla viikolla ja miten joitain asioita projektiin liittyen pitää tehdä. Luento kesti ja merkintään meni 5min.
Yhteenveto viikosta
Jatkettiin projektityötä ja määriteltiin projektiin päälliköt. Clockify raportti:

## Viikko 46
Perjantai 15.11
Luennolla käytiin läpi kuluneen viikon projektin sprinttiä ja eri tiimien edistystä. Puhuttiin myös seuraavan viikon sprintistä ja projektin ympäristöstä yleensä. Luento kesti 1h 35min, kehittäjäblogimerkintään meni 5min ja ryhmätyöskentelyyn meni 1h.
Yhteenveto viikosta
Viikolla teimme ryhmässä projektia ja luennolla käytiin azuren käyttöä ja projektien edistystä. Versionhallinta on itselle ainakin vaikeaa, mutta onneksi ryhmässä on osaavia henkilöitä. Clockifyn raportti:

## Viikko 47
Perjantai 22.11
Tämän päivän luennolla käytiin tiimien edistystä projektissa ja annettiin neuvoja, miten devops toimii. Luento kesti 1h 40min ja merkintään meni 5min.
Yhteenveto viikosta
Projekti sujuu ja luennoilla käydään läpi hankalia asioita jos sellaisia ilmenee. Clockifyn raportti:

## Viikko 48
Perjantai 29.11
Luennolla käytiin läpi taas projekteja ja niiden edistymistä. Oman ryhmän projekti saatiin valmiiksi tätä päivää varten, koska luulimme että se on viimeinen päivä. Luento kesti 1h 30min ja merkintä 5min.
Yhteenveto viikosta
Projekti saatu tehtyä ja nyt katsotaan miten kurssin viimeiset luentokerrat menevät. Clockify:

## Viikko 49
Maanantai 2.12
Luennolla käytiin läpi kurssin arviointia ja myös ohjeistuksia tehtävien tekoon. Ryhmätyö saatiin viime viikolla valmiiksi ja tehtävät on tehty joten tällä viikolla ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Se on hyvä niin voi keskittyä vähän enemmän muihin kursseihin. Luento kesti 1h 30min ja merkintä 10min.
Yhteenveto viikosta
Ei tässä mitään epäselvää, tehdään kehittäjäblogi loppuun ja ensi viikolla katsotaan luento niin kurssin pitäisi olla purkissa. Clockify raportti:

## Viikko 50
Tiistai 10.12
Luento käsitteli kurssin arviointia ja sitä, mitä pitää olla tehtynä, jotta saa hyväksytyn. Itsellä onneksi on kaikki ollut jo tehtyä, joten ei ole ollenkaan huono tilanne tämän suhteen. Eipä tässä mitään epäselvää. Luento kesti 50min ja merkintä 5min.
Yhteenveto viikosta
Kurssin viimeinen luento käyty ja tehtävät tehty. Kiitoksia hyvästä ja hyödyllisestä kurssista! Clockify:

## Kokonaisarvio kurssista
Mielestäni sopiva arvosana kurssista olisi 4. 5 On ehkä liikaa mutta toisaalta taas 3 ehkä liian vähän. Tein mielestäni paljon ryhmäprojektin eteen ja tehtävissä olen ollut aina ajoissa ja päivitelly blogia aina tuntien jälkeen.