# Kehittäjäblogi – BMI Laskuri ## Sprintti 5 Ei enää kehittämishommia. Totesimme, että tuote toimii niinkuin pitääkin ja on valmis luovutettavaksi asiakkaalle. Päätimme myös, että Arben Scrum-masterina huolehtii projektin esittelystä luennolla. Aikaa kului puoli tuntia. ## Sprintti 4 Kehitin ohjelmaan toiminnallisuuden, jossa uutta käyttäjätunnusta luodessa ohjelma tarkistaa, onko kyseistä käyttätunnusta vielä olemassa. Jos kyseinen käyttäjätunnus löytyy, ohjelma antaa virheilmoituksen ja pyytää käyttäjää syöttämään uuden käyttäjätunnuksen. Aikaa kului palaveeraamiseen ja kehittämiseen noin kaksi tuntia yhteensä. ## Sprintti 3 Tässä Sprintissä meidän oli tarkoitus ottaa Git-versionhallinta käyttöön. Tämä tuotti minulle kuitenkin hankaluuksia, koska Gitin käyttöönotto olisi vaatinut tietokoneeni käyttöjärjestelmän päivittämistä. Päivitän käyttöjärjestelmääni verrattain harvoin, koska päivityksillä on paha tapa sotkea ohjelmistot, joita käytän työssäni elokuvamusiikin ja elokuvien äänisuunnittelun tuottamiseen. Koska olin parhaillaan työstämässä elokuvaa tiukalla deadlinella, totesin, etten yksinkertaisesti voi lähteä ottamaan riskiä päivittämällä käyttöjärjestelmäni. Sen sijaan sovimme tiimimme Scrum-masterin Arbenin kanssa, että lähetän hänelle kaikki kirjoittamani päivitykset ohjelmaamme, ja hän pushaa muutokset versionhallintaan puolestani. Aikaa kului noin 45 minuuttia kokoukseen ja noin puoli tuntia Gitin käyttöönottoa yrittäessä. ## Sprintti 2 Lisäsin BMI-laskuriin toiminnallisuuden, jonka avulla laskuri lukee käyttäjälle paitsi BMI-arvon myös sen sanallisen selityksen (alipainoinen, normaalipainoinen jne.). Lisäksi muokkasin laskuria niin, että se on nyt olio eikä pelkkä metodi. Tämän pitäisi helpottaa koko ohjelman integroimista aikanaan. Aikaa kului noin tunti sprintti-kokoukseen ja puoli tuntia kehittämiseen. ## Sprintti 1 Koodasin sovellusta varten BMI-laskuri -metodin, joka lukee käyttäjältä pituuden ja painon, laskee niiden perusteella painoindeksin ja palauttaa tämän arvon Main-funktioon. Metodissa on myös mukana virheentarkistus käyttäjän syötteille. Ei merkittäviä haasteita, mutta Viivi, joka testasi sovellusta nosti esille, että virheellisen syötteen jälkeen käyttäjää ei välttämättä tarvitse pyytää syöttämään molemmat arvot (pituus ja paino) uudestaan, jos vain toisessa on virhe. Aikaa kului noin puoli tuntia sprintti-kokoukseen ja puoli tuntia kehittämiseen.