# Kesälomakausi (Kesä-heinäkuu)
Viime kirjoituksen jälkeen projekti jouduttiin laittamaan väliaikaisesti tauolle kiirellisempien työtehtävien vuoksi. Tarkoitus oli, että kun kevään loppuun saamme tiimini kanssa purettua pahimman kiireen, pääsisin jatkamaan projektin parissa kesän alusta. Kuitenkin kun kesä koitti, en meinannutkaan löytää millään aikaa projektin jatkamiselle. Tämän teki viimeistään vaikeaksi tiiminvetäjämme kesäloma, jonka ajan häntä tuurasin. Tämän jälkeen tuli vielä oma kesälomani joka viivästytti projektia entisestään. Sain kuitenkin edistettyä projektia edes jonkun verran kesän aikana. Kesältä kertyneet työtunnit ovat tosin hyvin hajanaisia 4-5 tunnin sessioita, kun selkeää aikataulua tai säännöllisyyttä ei onnistunut pitää yllä.
Kesän aikana tapahtunut kehitystyö on pyörinyt yhden ja saman ominaisuuden parissa, johon projekti jäi keväällä. Rest Api-rajapintayhteyden kehittämisessä luomani portletin, ja työkalun backendin välille. Keväällä tekemäni ensivedoksen päädyin tekemään lähes tulkoon kokonaan uusiksi. Ensimmäinen versio vaati API-avaimien käyttöä, ja tämä vain monimutkaistaa asioita työkalussa. Kun otimme palaveria kehittäjän kanssa, joka antoi aiemmin neuvoja tätä varten, hän totesi ettei avainten käyttö ole tässä tapauksessa tarpeen. Sain häneltä paremmat materiaalit josta lähteä asiaa tarkastelemaan ja rakentamaan applikaatiota uudelleen. Tämän jälkeen meni useampi tunti kun työskentelin applikaation parissa, mutta en sitä aivan saanut toimimaan. Tuntui kuitenkin, että ratkaisu olisi lähellä. Otimme uudestaan palaveria kehittäjän kanssa minun pyynnöstäni, mutta hänkään ei osannut sanoa, mistä toimimattomuus voisi johtua. Hän oli myös jäämässä itse lomalle, mutta vinkkasi kysyä neuvoa eräältä sovellusarkkitehdilta, joka todennäköisesti muutenkin osaisi neuvoa paremmin.
Nyt jäljellä oli enää viikko ennen kuin itse jäisin kesälomalle. Halusin kuitenkin saada edes jotain edistystä projektissa kesän aikana ennen loman alkua. Pyysin heti alkuviikosta apua kehittäjän vinkkaamalta arkkitehdiltä, ja sovimme session jossa katsoisimme asiaa. Alkuun hänkään ei tahtonut keksiä mistä Api:n toimimattomuus johtuisi, kun päällepäin kaikki näytti olevan oikein. Kävimme projektia läpi ainakin toista tuntia löytäen pieniä testaten kaikkea mahdollista kunnes olimme jo lopettelemassa sessiota ajatuksena jatkaa toisena päivänä. Ihmetystä lisäsi eniten ettei yhtäkään virhelokia edes ilmaantunut. Lopulta kuitenkin huomasimme pienen pienen virheen toisessa Rest Apiin tarvittavasta konfiguraatio tiedostosta. Molemmissa niissä on nimittäin melkein saman niminen arvo, mutta pienellä erolla: toisessa se on nimeltään "contextPath", ja toisessa "contextPaths", mutta molemmissa se oli ilman lopussa olevaa s-kirjainta. Helposti huomaamatta jäävä syntaxi virhe. Tämän huomattuamme ja korjattuamme Rest-applikaatio lähti kuin lähtikin toimimaan ja yhteys saatiin muodostettua. Tästä tilanteesta onkin hyvä jatkaa kehitystyötä lomani jälkeen applikaation integroinnilla varsinaiseen työkaluun.
Tiivistettynä kesä oli hyvin vaikea projektin kannalta, eikä minkäänlaista säännöllisyyttä projektityössä ollut. Tärkeää edistystä saimme kuitenkin aikaiseksi ja aikaan hyvät lähtökohdat jatkokehitykselle kesän jälkeen. Mielestäni iso vaikutus tähän oli se, että jaksoin jatkaa projektia edes pienissä määrin aina kuin vain edes vähän siihen aikaa liikeni. Tosin itse en tähän pisteeseen asti olisi päässyt teknisten taitojen puutteen takia. Onneksi sain kuitenkin jonkin verran apua, kun jaksoin sitä pyydellä ja sain ihmisiä auttamaan omista kiireistään huolimatta.
Kuitenkin ongelma oman osaamisen puutteet juontaa juurtansa kevääseen, jolloin en asioista kehdannut kysellä enemmän ja ottaa sitä myöten asioista selvää. Ehkäpä kehitystyökin olisi ennen kesää ollut pidemmällä, jos kuvani projektin tavoitteista olisi ollut selkeämpi. Tosin kesän aikana yritin kyllä viimeiseen asti itse selvitellä asioita, joten siitä projektin eteneminen ei ainakaan jäänyt kiinni.
#### Käytetty työaika kesän ajalta:

#### Koko projektin työaika heinäkuun loppuun mennessä:

###### tags: `ICT-toimeksiantoprojekti`