# Ketterä kehitysprojekti ## Ketterä kehitysprojekti, syksy 2021 ### Tekijä: [2006226 Inari Pusa] ## Kurssin aloitus (25.10.-5.11.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tällä ensimmäisellä viikolla, ei ole ollut valtavasti mihin sitoutua. Olen viestinyt aktiviisesti ryhmän kanssa ja osallistunut palaveriin. Olen osallistunut luennolle sekä käynyt läpi Moodlesta löytyvät viikon materiaalit. Projektiryhmä vaikuttaa lupaavalta ja uskon, että saamme jaettua työtehtäviä melko tasapuolisesti. Omalta osaltani aion olla aktiivinen projektiryhmän jäsen. Jos en jotain osaa tai jään jumiin, aion pyytää apua, ettei työni ala kasaantua ja "raahata perässä". ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen pyrkinyt dokumentoimaan kaiken projektiini käyttämän ajan Clockifylla. Laitan osion loppuun kuvan tämän viikon työajanseurannasta. En ole arvioinut työajan rahallista arvoa. Vielä ei ole oikein päässyt töitä tekemäänkään. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Jaoimme alustavasti ryhmän kesken rooleja, mutta palaamme kehittäjätiimin tarkempiin roolijakoihin projektin selkeytyessä. Olen kehitystiimin jäsen, työtehtävinäni on ohjelmointi ja mahdollisesti peligrafiikka. Tämän lisäksi toimin kirjurina palavereissa ja kokouksissa. Kehitystiimin jäsenenä tehtäviini kuuluu toiminnallisuuden toteutus yhdessä kehitystiimin kanssa. Kehitystiimin yhteistyö ja kommunikointi ovat tässä avainasemssa. Eli jokaisen kehitystiimin jäsenen tehtäviin tulee kuulumaan muutakin kuin itsenäinen koodaaminen. ### Omien työtehtävien hallinta Toistaiseksi en ole tehnyt juurikaan omia työtehtäviäni. Tässä iteraatiossa ryhmäydyimme ja pidimme ensimmäisen tiimipalaverin. ### Oma viestintä Olen viestinyt aktiivisesti ryhmän tiedotuskanavilla, sekä lukenut muiden viestit. Käytetty työaika 4 h 32 min ![](https://i.imgur.com/OOlmyku.png) *** ## Sprintti 0 (8. - 15.11.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Osallistuin kaikkiin ryhmäpalavereihin. Vielä ei päästy paljoakaan itsenäisen työskentelyn makuun, sillä asiakastapaaminen, jossa projektin luonne selkiytyi oli loppuviikosta. Olemme ryhmänä koittaneet tehdä alustavaa työtä, ja olen ollut aktiivinen tiimin jäsen. Jaamme työtehtäviä palavereissa. Otin eri vastuualueen kuin mitä olisin halunnut, sillä useampi halusi työstää samaa asiaa mistä minäkin olin kiinnostnut. Koen, että suurin osa ryhmästämme kommunikoi aktiivisesti ja on sitoutunut projektin edistämiseen. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen seurannut työaikaa aktviisesti Clockifylla. Yhteydenpitoon käytettyä työaikaa ei ole aina tullut dokumentoitua. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Vielä ei ole tullut työskenneltyä itsenäisesti kehitystiimin jäsenenä. Olemme pitäneet useita erilaisia palavereita kuluneella viikolla, joten kirjurin töitä on piisannut. ### Omien työtehtävien hallinta Kehitystiimin jäsenä olen osallistunut palavereihin ja pyrkinyt olemaan palavereissa aktiivinen. Olen ideoinut yhdessä tiimin kanssa parhaan kykyni mukaan ja esittänyt kysymyksiä. Työnjaossa otin vastaan käyttöliittymän prototyypin luomisen asiakkaale. Kirjurina olen yrittänyt tehdä selkeämpiä muistiinpanoja, ja luonut erilaisia muistiinpanopohjia erilaisille palavereille. Kävin myös jälkikäteen läpi aiemman viikon palaverit muokaten ne vastaamaan nykyistä tyyliä sekä kävin päivittämässä kaikki palaverimuistiot Azuren Wikiin. ### Oma viestintä Olen aktiivinen viestijä ryhmässäni. Kehitystiimin jäsenistä olen eniten äänessä palavereissa. Viestintäni on mielestäni hyvällä tasolla. Voisin tosin pyytää ryhmältä palautetta palaverimuistioistani kirjurin rooliani kehittääkseni. Käytetty työaika 9 h 47 min: https://clockify.me/reports/detailed?start=2021-11-08T00:00:00.000Z&end=2021-11-14T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D&filterOptions=%7B%22projects%22:%7B%22status%22:%22ACTIVE%22%7D%7D&page=1&pageSize=50 *** ## Sprintti 1 (12. - 19.11.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Osallistuin kaikkiin palavereihin, ohjaukseen ja katselmointiin. Olin aktiivinen palavereissa. Pidin kehitystiimin edustajana demotuksen asiakkaalle. Tein demoprototyyppiin main menu, settings ja credits käyttöliittymänäkymät. Työt ovat jakautuneet sujuvasti, mutta hieman epätasaisesti ryhmässäni. Ehkä, koska olemme vielä opiskelijoita, töiden pilkkominen on meille haastavaa. Joillekin tiimiläisille on tullut isompia työkokonaisuuksia kuin toisille. Tulevan sprintin suunnittelupalaverissa kysyin ryhmän jäseneltä, jolla on mielestäni ollut kehitystiimiläisenä eniten työtä, tuntuuko tämä hänestä epäreilulta, hän vastasi että ei. Hän on palavereissa hiljaisin, eikä osallistu suunnitteluun juurikaan. Joten ehkä hän työskentelee mieluiten yksin toteutuksen parissa. Käyttöliittymien toteutus oli melko nopea homma, eikä työpanokseni tuntunut mielestäni riittävältä. Kirjurina koen, että työpanokseni projektille on ollut merkittävä. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen seurannut työaikaa aktviisesti Clockifylla. Nyt, kun itsenäistä työskentelyä alkaa olla enemmän voisin tehdä Clockifyihin uusia taskeja, kuten peliohjelmointi tai peligrafiikan tekeminen. Tällä hetkellä olen merkinnyt kaiken pelinkehittämiseen liittyvän "Itsenäisen työskentelyn" alle. En ole arvioinut kuluneen työajan rahallista arvoa. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Olen vastuussa pelin käyttöliittymistä (poislukien pelikentän käyttöliittymä). Olen pohtinut ja tuonut palavereissa esille käytettävyyteen ja ylipäätään käyttöliittymiin liittyviä kysymyksiä, joita olemme projektitiimin kanssa vieneet eteenpäin. Kehityskohteeksi koen omassa työskentelyssäni sen, että voisin käyttää enemmän aikaa itsenäiseen suunnittelutyöhön. Toistaiseksi olen työskennellyt enimmäkseen sen suunnittelun pohjalta, mitä palavereissa teemme yhdessä. ### Omien työtehtävien hallinta Työtehtäviini kehitystiimin jäsenenä ja kirjurina on kuluneessa sprintissä kuulunut aktiviinen palavereihin osallistuminen, retrospektiivissä palautteen antaminen kuluneen sprintin onnistumisestamme, sprintin suunnittelu tiimin kanssa, muistiinpanojen tekeminen palaverien aikana ja niiden puhtaaksi kirjoittaminen wikiin, käyttöliittymien luominen Unreal Enginessä Main Menuun, Asetuksiin ja Creditseihin. Olen suoriutunut työtehtävistä hyvin. Kehityskohteena kuten koko projketitiimillä niin myös minulla kehitystiimin jäsenenä on aika-arvioiden tekeminen työstäni sprintin taskeihin ja käytetyn ajan merkitseminen kun taski on valmis. ### Oma viestintä Olen edelleen aktiivinen viestijä ryhmässäni. Kehitystiimin jäsenistä olen eniten äänessä palavereissa. Kuluneessa sprintissä olen myös viestinyt aiempia sprinttejä enemmän Discordin kautta viestein kehitystiimin kanssa. Olen pyytänyt palautetta ryhmältäni viestinnästäni, enemmänkin kirjurin roolin kautta tosin. Kirjurina toimiminenkin kuuluu mielestäni kuitenkin viestinnän alle. Saamani palaute oli hyvää, enkä saanut kehitysideoita. Käytetty työaika 9 h 40 min: https://clockify.me/reports/summary?start=2021-11-15T00:00:00.000Z&end=2021-11-21T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D&filterOptions=%7B%22projects%22:%7B%22status%22:%22ACTIVE%22%7D%7D *** ## Sprintti 2 (22. - 26.11.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Sprintissä 2 tein pelin käyttöliittymän painikkeiden visualisointia ja niiden toiminnallisuudet. Tein myös Main Menu päänäkymään mittarin ja tekstin, joka kuvastaa pelaajan keräämien kolikoiden rahamäärää. Tein myös uuteen leveliin vierivän lattian ja taustan sekä trigger boxin. Duplikoin jo olemassa olevasta characteristamme toisen paikallaan juoksevan version ja lisäsin sen tähän uuteen kenttään. Varmistan omien tehtävieni suoritetuksi tulemisen aikatauluttamalla itselleni etukäteen tavoitteita ja alustavaa aikataulua kussakin sprintissä. Varmistan, että seuraan ryhmäni suunnitelmia siten, että kirjurina toimiessani kirjoitan ylös kaiken mitä sovimme ja näin se jää kätevästi itselleni hyvin päähänkin. Työnjako on mielestäni meillä melko tasapuolista, ainakin olemme palavereissa asiasta jutellessamme kokeneet, ettei kellään yksittäisellä jäsenellä olisi kohtuuttomasti enemmän hommaa kuin muilla. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen seurannut työaikaani aktiivisemmin kuin aiemmin tässä sprintissä. Olen pyrkinyt pistämään clokifyn pyörimään, silloinkin kun teen "vaan tän nopeen jutun". Olen erotellut sprintin aikana tekemäni työtehtävät työajanseurannassa. Olen erotellut jokaiseen iteraatioon käyttämäni työajan, mutta en ole yhdessäkään sprintissä arvioinut työaikana rahallista arvoa. Olen huomannut, että aiempien sprinttien työajanseuranta on helpottanut uusien sprintien suunnittelussa minua arvioimaan kuinka paljon saan tehdyksi. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Olen ollut aktiivinen kehitystiimin jäsen. Olen kehittänyt peliä yhdessä muun tiimin kanssa. Itsenäisesti olen vastuussa käyttöliittmistä pelikentän ulkopuolella. Olen tehnyt asiakkaalle demoamista varten peligrafiikkaa. Olen toiminut kehitystiimin edustajana demotessani tuotoksiamme asiakkaalle. Palavereihin osallistumisen lisäksi toimin niinkuin ennenkin kirjurina, puhtaaksi kirjoitan ja päivitän palaverimuistioita. Kehityskohteena minulla voisi olla stressinhallinta ja ylipäätään rennommin ottaminen. Olen levoton ja välillä se näkyy taipumuksena haluta hoitaa asiat "alta pois" mahdollisimman pian, mikä sinänsä ei olisi ongelma, mutta se saa minut suunnittelemaan työtäni huonosti eikä työnjälki ole aina niin laadukasta kuin voisi olla. ### Omien työtehtävien hallinta Luettelin jo ylempänä kuluneen sprintin työtehtäväni. Vahvuutenani kehitystiiminjäsenenä on sitoutuneisuuteni projektiin. Olen aktiivinen palavereissa, vastailen aina mahdollisimman ripeästi viesteihin ja hoidan minulle annetut vastuut. Myös aktiivisesti sprintin suunnittelupalavereissa pyydän vastuualueita, enkä vain odota, että minulle määrätään jotain. ### Oma viestintä En ole saanut mitään palautetta viestinnästäni. Käytetty työaika: 10 h 49 min ![](https://i.imgur.com/GYqW6MW.png) https://clockify.me/reports/detailed?start=2021-11-22T00:00:00.000Z&end=2021-11-28T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D ## Sprintti 3 (29.11 - 3.12.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Sprintin suunnittelupalaverin jälkeen, suunnittelin kuinka lähden minulle nimettyjä taskeja suorittamaan. Missä järjestyksessä etenen ja kuinka kauan aikaa mihinkin suunnilleen voisi kulua. Sprintin suunnittelupalaverissa, teimme alustavaa työnjakoa niin, että kaikilla on varmasti jokin osakokonaisuus jota lähteä työstämään. Työ jakautuu näin yleensä minun näkemykseni mukaan melko tasapuolisesti. Minulla oli jälleen melko paljon käyttöliittymiin ja pelin visuaaliseen puoleen liittyviä työtehtäviä. Joista osa oli korkeimpiin prioritteetteihin kuuluvia, mm. Reijolan koulun oppilaiden taideteosten digitaalinen siistiminen ja tuominen pelimoottoriin, sekä pelin taustoiksi. Tein myös hiukan toiminnallisuuten liittyvää koodausta. Viestittelin ns. "Afrikkaryhmän" tuotteenomistajan kanssa heidän projektin etenemisestä ja olivatko he jo saaneet materiaalit asiakkaalta. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Olen dokumentoinut kuluneella sprintillä käyttämäni työajan edelleen Clocifyn avulla. Olen dokumentoinut niin käytännön työt kuin suunnittelu/kehitystyöhön käyttämäni ajan(alla linkki Clokifyihin). Olen erotellut jokaiseen iteraatioon käyttämäni työajan, mutta en ole arvioinut työaikani rahallista arvoa. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Olen kehitystiimin jäsen, jonka vastuualueisiin kuului tässä sprintissä muutamien käyttöliittymien (pause, game over näkymät) toteuttaminen sekä tärkeänä tehtävänä jo aiemmin mainittu Reijolan koulun oppilaiden taiteen digitaalinen siistiminen. Olen tärkeä ja aktiviinen osa kehitystiimiä, vaikkei tekninen osaamiseni ole kehitystiimimme vahvin. Minulla on visuaalista silmää, joten pidän siitä, että olen saanut työskennellä visuaalisten työtehtävien parissa. ### Omien työtehtävien hallinta Hallitsen roolini kehitystiimin jäsenenä. Osallistun daily SCRUMeihin ja haluan omalla panoksellani viedä projektia parhaan taitoni mukaan eteenpäin. Kehityskohteenani on lempeämpi viestintä. Toisinaan olen huolissani, että kommunikaationi on tulkittavissa kärkkääksi. Meillä on ollut muutamia tapauksia, missä jotain on palaverissa sovittu, mutta jälkeenpäin joku on tehnyt toisin mitä sovittiin. Nämä ovat normaali osa projektityöskentelyä, asiaa on paljon eikä kaikkea voi muistaa, mutta huomaan toisinani hermostuvani tarpeettomasti tällaisista asioista. Onneksi meillä on hyvä projektihenki, ja voi olla, että ylianalysoin itseäni. ### Oma viestintä Olen hyvin säännöllisesti yhteydessä ryhmään. Vähintään kerran päivässä daily SCRUMissa, mutta usein myös viestein sen ulkopuolella. Viestintäni on mielestäni ripeää, selkeää ja yleensä hyvää. Mutta kehitettävää löytyy, katso kohta Omien työtehtävien hallinta. Käytetty työaika: 15 h 21 min ![](https://i.imgur.com/ZLQlMTI.png) https://clockify.me/reports/detailed?start=2021-11-29T00:00:00.000Z&end=2021-12-05T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D&filterOptions=%7B%22projects%22:%7B%22status%22:%22ACTIVE%22%7D%7D *** ## Sprintti 4 (3.12. - 10.12.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Sprintissä 4 tein jälleen töitä enimmäkseen käyttöliittymien parissa. Toteutin MainMenu Sushibaariin "lorebookin". Eli käyttöliittymän, jossa voi katsella oppilaiden alkuperäistä taidetta ja tarinoita. Tämä oli projektitiimin yhdessä keksimä "lisämauste", eikä ollenkaan ykkösprioriteetin asia. GameOver ja MainMenussa tekemät työni olivat projektin kannalta oleellisempia. Meillä ei kuitenkaan ollut korkeimman prioriteetin hommia enää kaikille jäljellä. Muu kehitystiimi teki ns. tärkeämpiä asioita kuin minä. Tällä viikolla osa projektitiimiämme kävi Reijolan koululla esittelemässä työtämme. Oli hienoa kuulla siellä käyneiltä muiden ryhmien töistä. Toinen ryhmä oli onnistunut androidpaketoinnissa, joka on ollut meille suurin haaste. Mutta vaikka meidän tiimi kysyi heiltä vinkkejä, eivät he oikein osanneet auttaa ja kertoivatkin, että heidän onnistumisessaan oli tuurilla osuutta asiaan. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Tässäkin sprintissä dokumentoin käyttämäni työajan Clockifylla. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Olen ollut paljon vastuussa pelin ulkonäöstä, ja olen piirtänyt kaiken 2D-peligrafiikan, joka ei ole Reijolan koulun oppilaiden tekemää. Olen pyrkinyt pitämään peligrafiikan tyylin yhtenäisenä, ja oppilaiden taiteen kanssa yhteensopivana. Olen myös edelleen kirjurina vastuussa siitä, että jos joku ei pääse palavereihin hän ymmärtää keskeisimmät asiat kirjoittamistani muistioista. ### Omien työtehtävien hallinta Tässä sprintissä tosiaan työtehtäväni olivat: -Game Over käyttöliittymän aukeaminen kolmesta väärästä vastauksesta. Game Over näkymässä globaalien muuttujien käyttäminen. -Main Menussa globaalien muuttujien käyttäminen ja kolikkomittarin toiminnallisuus. -Lorebook. Eli Main Menuun painikkeeksi lisättävä kirja, josta aukeaa uusi käyttöliittymä, jossa oppilaiden taidetta ja tarinoita. Yritin toteuttaa kirjan sisällön structia käyttämällä, mutta sen opiskelu ja ymmärtäminen alkoivat viedä niin paljon aikaa, että toteutin kirjan sisällön ja sisällön selaamisen nopeammalla, mutta ei niin hyvällä ratkaisulla. -"Cutscene" eli tässä tapauksessa vain yksi kuva, joka pomppaa näytölle kun pelaaja läpäisee tason. Jälkeenpäin ajateltuna, minun olisi kannattanut ehkä pyytää apua esim. Markolta, joka oli jo toteuttanut kysymykset structia käyttäen. Ajattelin, että Markolla on niin paljon hommaa, etten kehdannut häiritä. Eli tässä olisi kehityskohde: avun pyytäminen muulta kehitystiimiltä. ### Oma viestintä Vastailen aina ripeästi, kun huomaan, että viestejä on tullut Discordiin. Ihan aina en ole tällä viikolla huomannut muun elämän menojen takia. Meillä on onneksi ripeä, lämminhenkinen ja hauska viestintäkulttuuri syntynyt ryhmässämme. Aina joku vastaa. Käytetty työaika: 13 h 44 min ![](https://i.imgur.com/BL3hylM.png) https://clockify.me/reports/detailed?start=2021-12-06T00:00:00.000Z&end=2021-12-12T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D *** ## Sprintti 5 (10.12. - 17.12.) ### Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin Tässä viimeisessä sprintissä painotin työskentelyäni projektin parissa alkuviikkoon. Tuotteenomistaja asetti meille tavoitteeksi, että keskiviikkoon mennessä olisi peli lopullisessa kunnossa. Aika hyvin siinä onnistuttiin, vaikka kyllä vielä ainakin ääniä lisäiltiin torstaina. Työt jakaantui taas luontevasti ja mielestäni tasapuolisesti ryhmän kesken. Kaikille oli jotain, eikä kellekkään huomattavasti enempää kuin muille. Paitsi ehkä Aleksilla ja Markolla oli eniten painetta, sillä heidän harteillaan oli edelleen Androidille pelin saaminen. Joka lopulta jouduttiin hylkäämään kokonaan. Viestittelin "Afrikkaryhmän" tuotteenomistajan kanssa millainen viimeinen sprintti heillä on. Ja hän kyseli olemmeko saaneet koulun lupaamat musiikit, kun hekään eivät olleet saaneet. ### Oman työn seuranta ja kehittäminen Clockifyn avulla loppuun asti olen kellottanut kaiken projektiin käyttämäni ajan. ### Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen Tähän viimeisenkiin sprinttiin aktiivisesti ottin ja minulle haluttiinkin antaa jälleen pelin ulkonäköön liittyviä taskeja. Vahvuuksiani niin viimeisessä sprintissä kuin koko projektissa oli edelleen sitoutumiseni projektiin ja halu tehdä työni parhaani mukaan. ### Omien työtehtävien hallinta Viimeisessä sprintissä työtehtäviäni olivat: -Main Menuun tarjoilijahahmon lisääminen. Hahmon yksinkertainen animoiminen ja animoinnin pyörittäminen hahmoa klikattaessa. -Kysymysikkunan taustan luominen. -Lattiamateriaalin piirtäminen ja vaihtaminen kenttiin. -Voitit pelin-kuvan piirtäminen. Eli kuva, joka pomppaa kun pelaaja selvittää viimeisen tason. ### Oma viestintä Käytetty työaika: 15 h 21 min ![](https://i.imgur.com/ZLQlMTI.png) https://clockify.me/reports/detailed?start=2021-12-13T00:00:00.000Z&end=2021-12-19T23:59:59.999Z&filterValuesData=%7B%22projects%22:%5B%2261765c9cceba406b5711d5bf%22%5D%7D *** ## Itse- ja vertaisarviointi Ihan alkuun sanon, että onnistuimme ryhmänä mielestäni hyvin ja siksi numeroarvioinneissa toistuu niin paljon numero 4. ### Minä, Inari Pusa 1. 4. Olin aktiivinen kehitystiimin jäsen koko projektin ajan. Pyrin omalta osaltani viemään projektia aina eteenpäin. Kehitystiimissä oli minua teknisesti osaavampia tekijöitä, ja ehkä vähän itse astuin syrjään kaikkein haastavimmista töistä. Kaiken kaikkiaan minulle jäi tunne, että minun olisi pitänyt tehdä enemmän. 2. Koin kehitystiimin jäsenyyden minulle sopivaksi rooliksi. Tykkään työskennellä käytännön asioiden parissa. 3. Onnistuin roolini työtehtävissä, mutta en olisi onnistunut joistain haastavammista jutuista (ainakaan itsenäisesti) mm. kysymysrungon toteuttaminen ja kaikki Android paketointiin liittyvä. 4. Vahvuudet: käytännönläheinen, aktiivinen ja yritteliäs. Kehittämiskohteet: haasteiden ottaminen pelottaa minua ja olen epävarma taidoistani. 5. 4 6. 4 7. 5 ### Aleksi Rytkönen 1. 4. Aleksi, kehitystiimin jäsen ja testaaja, hoiti omat työnsä kunnialla. Aleksi ei ollut palavereissa ja suunnittelussa erityisen aktiivinen tai äänessä, mutta se on varmaan osa hänen luonnettaan. Mutta, koska kyseessä on ryhmätyö ja olemme kaikki samassa veneessä hän olisi voinut olla aktiviisempi. 2. Sopiva rooli. Aleksi vaikuttaa sellaiselta, joka työpaikallakin kyllä ottaisi ja tekisi työnsä, mutta ei ole erityisen kiinnostunut palavereista tai minkäänlaisesta johtamisesta. 3. Aleksi onnistui hyvin tehtävistään. 4. Vahvuudet: luotettava, pitkäjänteinen (Aleksi jaksoi yrittää ja yrittää Androidille pelin viemistä paljon kauemmin mihin olisin itse pystynyt). Kehittämiskohteet: aktiivisemmin osallistuminen keskusteluihin. 5. 5 6. 4 7. 4 ### Diana Barsegian 1. 4. Dianalla on paljon innostusta ja taitoa erityisesti ohjelmointiin, mutta hänen ryhmätyötaitonsa olivat tiimimme heikoimmat. En tiedä voiko osittain olla taustalla kieleen liittyvää epävarmuutta, sillä suomi ei taida olla Dianan äidinkieli. Diana kuitenkin viestitteli Discordissa aktiivisesti ja kysyi jos ei ymmärtänyt, mutta palavereissa oli hyvin hiljainen. 2. Kehitystiimin jäsen = sopiva rooli. Diana vaikuttaa minusta sellaiselta kulisseissa puurtajalta. Hän teki kovasti töitä projektimme tekninsen toteutuksen eteen, mutta oli aina melko hiljainen ja poissaoleva palavereissa. 3. Vahvuudet: ohjelmointi, tiedonhaku, itsenäinen työskentely Kehittämiskohteet: tiimityö ja ryhmän kanssa vuorovaikuttaminen 4. 4 5. 4 6. 3 ### Joonas Suominen 1. 4. Joonas panosti projektiin ja otti sen tosissaan. Hänellä on projektityöskentelyyn ja pelikehitykseen liittyviä taitoja ja ihailtava halu kehittyä monipuolisesti. 2. SCRUM-masterin rooli ei ehkä ole sopivin rooli mielestäni Joonakselle, mutta kaikki kunnia hänelle siitä, että hän sanoi roolin ottaessaan, että ottaa sen nimenomaan harjoitellakseen. Ja sitähän varten tämä koko projektityö oli. Joonaksen tavassa vetää palavereja puuttuu tietynlaista jämptiyttä, mitä olisin SCRUM-masterilta kaivannut. Luulen, että johtavan aseman ottaminen ei tule hänelle luonnostaan ja siinä oli tietynlaista kömpelyyttä. 3. Joonas kuitenkin hoiti kaikki SCRUM-masterin roolin vastuut, että mielestäni hän onnistui roolissa, joka ei vain ehkä sopinut hänelle. 4. Vahvuudet: taustatyö, Joonas perehtyy aiheisiin selkeästi pintaa syvemmältä, koko työryhmän huomioiminen Kehittämiskohteet: jämptiys 5. 4 6. 5 7. 4 ### Marko Munsterhjelm 1. 5. Markon kanssa oli ilo työskennellä. Hänellä on paljon sekä teknisiä, että sosiaalisia taitoja. Marko oli kaikinpuolin aktiivinen ryhmän jäsen hän oli äänessä palavereissa, suunnittelussa, hänellä oli ideoita ja taitoja toteuttaa niitä. 2. Kehitystiimin jäsenyyden rooli sopi mielestäni Markolle hyvin. Hän selvästi nauttii ongelmanratkaisusta ja häneltä ei rohkeutta puuttunut tarttua ohjelmointihaasteisiin. 3. Marko onnistui kehitystiimin jäsenenä esimerkillisesti. 4. Vahvuudet: rohkeus, tiedonhaku, tiimityötaidot Kehityskohteet: Palavereissa keskittyminen, Marko on niin kova käytännöntekijä, että hän usein puuhaili koodin yms. parissa palaverien aikana. 5. 5 6. 5 7. 5 ### Ville Ahonen 1. 4. Ville on täsmällinen, mutta rento ja osaava tiimiläinen. Osittain hänen roolinsa (PO) takia, jäi tunne, että Ville kuitenkin pääsi aika helpolla kurssista. 2. Villelle sopi tuotteenomistajan rooli hyvin, luulen, että Ville on sellainen tyyppi, että pärjäisi roolissa kuin roolissa. 3. Ville onnistui kaikessa, mitä tuotteenomistajalle kuuluu. Mutta ehkä hän olisi vain kaiken kaikkeaan voinut tehdä enemmän, ehkä sitten vaikka ottaa koppia jostain pienestä kehitystyöstä. 4. Vahvuudet: hyvän työilmapiirin luominen, luotettava, rohkea Kehityskohteet: sitoutuminen ja sen varmistaminen, että panostaa yhtä paljon kuin muut 6. 4 7. 3 8. 4