# Projektiblogi
Ketterä kehitysprojekti, syksy 2020
---
Tekijä: Mikko Piitulainen 1804181
Sprintti 1 (4.11 - 11.11)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Tällä viikolla työpanokseni oli lähinnä ideointia ja käytännön asioiden tarkentamista pidemmälle. Pari 3D mallia ennätin viemään myös. Projekti ei kilpaile minkään muun ison homman kanssa joten olen pitkälle sitoututunut ja valmis keskittymään lähinnä vain tähän.
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Clockify on ollut käytössä aina kuin joku kurssiin liittyvä juttu kestää muutamia minuutteja pidempään. Päivitän blogia muutaman kerran viikossa ja katson riittääkö tämä vai tuleeko päivittäiselle tasolle tarvetta.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Pidän paikastani kehittäjätiimissä, tehtävänkuvani ovat yksinkertaisia ja sellaisia jotka ymmärrän hyvin. Pysyttelen parhaani mukaan asioissa joissa tunnen olevani hyvä kuten nyt tämä visuaalinen kehityspuoli.
**Omien työtehtävien hallinta**
Konkreettinen pelin edistäminen tällä viikolla oli aika olematonta mutta saimme hyvin suunniteltua miten homma tulee jatkumaan. Selvitin itselle epäselviä kohtia ja havainnollistin miten esim. ajattelin viedä 3D mallien tuottamista eteenpäin.
**Oma viestintä**
Osallistuin palavereihin ja luennoille sekä kysyin jos oli kysyttävää. Olen vastaillut parhaani mukaan kysymyksiin joita olen saanut tiimiläisiltä. Ryhmän viestintä toimii tässä vaiheessa nähtävästi aika hyvin, yhteyttä pidetään monesti päivässä ja kaikki vaikuttavat olevan samalla sivulla asioista.

Sprintti 2 (11.11 - 18.11)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Tässä sprintissä alkoi enemmän varsinaine työ ja olen mallintanut pari isompaa mallia ja tehnyt UI kuvakkeita. Niiden käyttötapa projektissa ei ole vielä täysin varmaa tosin.
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Osa hommista on kyllä jäänyt Clockifyn ulkopuolelle. Ajan merkkaaminen tapahtuu itsellä aina jälkeenpäin ja joskus se unohtuu täysin. Pitäisi laittaa lyhyempiäkin aikoja aina ylös.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Vastuualuellaani on edelleen ainakin osa pelin visuaalisesta ilmeestä. Mallit itsessään ovatkin saaneet ihan hyvää palautetta mutta tekninen ymmärrykseni pelistä kaipaisi vielä kehitystä.
**Omien työtehtävien hallinta**
Nyt saatiin ensimmäistä kertaa Sprintin alkupalaverissa selkeä työnjako heti kerralla eikä siihen tarvinnut lisätä paljoa sprintin aikana. Kaikki taskini sain kyllä tehtyä ja aikaa jäi kyllä ylikin. Ehkä myöhemmissä sprinteissä otan ja saan enemmän hommia
**Oma viestintä**
Viestintä on vieläkin samalla tasolla niin ryhmällä kuin itselläkin. Yhden ohjaustapaamisen unohdin mutta ei muita ongelmia.


Sprintti 3 (18.11 - 25.11)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Azuren taskboard ja siihen suunnittelupalavereissa laaditut tehtävät ovat pääasiassa tapa pysyä ajan tasalla tehtävistä. Itse olen ottanut visuaalisen puolen tehtäviä itselleni kuten 3D mallinnusta, animointia, ja käyttöliittymäkomponenttien tekoa. Yritän aina tehtävän saadessa saada mahdollisimman selkeän kuvan minkälainen lopputuloksen pitää olla, etenkin teknisiltä vaatimuksiltansa. Työpanokseni on ainakin tähän asti tuntunut vähän pieneltä suhteessa joihinkin muihin, sekä tuntimäärien että projektin onnistumisen osalta yleensäkkin. Kai ne mallit jonkun pitää silti vääntää ja pelikenttä vaihtuu jatkossa kolmiulotteiseksi joten ehkä siihen saisi enemmän tekemistä.
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Yritin ottaa enemmän asioita ylös työajanseurantaan vaihtelevin tuloksin. Kaikki isommat jutut merkkasin mutta ehkä 1-2h verran oli lyhyitä sykäyksiä joita en merkannut syystä tai toisesta.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Tehtäviin kuuluu nähdäkseni visuaalisten "kiintopisteiden" eli pienempien mutta tarkempien mallien kuten pelihahmojen tms. ilmeestä vastaaminen. Tämän luulisi korostuvan etenkin animoitujen mallien kanssa.
**Omien työtehtävien hallinta**
Tälläkin viikolla kaikki Azuresta minulle annetut tehtävät ovat valmistuneet eikä mitään siirtynyt seuraavalle sprintille. Aika-arvioissa on kyllä vielä hakemista, osa on mennyt yli ja osa ali arvion. Taskeja itsessään ei ole ollut paljon mutta ainakin olen kyllä aktiivisesti käyttänyt niitä kaikkine tuotannon tiloineen.
**Oma viestintä**
Päivittäistä viestintää tapahtuu lähinnä Daily Scrum tapaamisissa
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_wiki/wikis/Ryhm%C3%A4-P2.wiki/114/Palaverimuistiinpanot[]
Työtehtävieni luonteen takia koen toimvaksi selvittää tarvittavat asiat päivittäisissä kehityspalavereissa ja välttää tekstipohjaisia viestejä kesken työskentelyn. Joskus Discordissa tullut minulle tähdätty viesti menee n. muutamaksi tunniksi ohi, ripeyttä voisi siis kehittää näissä tilanteissa.


Sprintti 4 (25.11 - 2.12)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Tälläkin viikolla Azuren taskboard ja siihen suunnittelupalaverissa laitetut tehtävät motivoivat.
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_sprints/taskboard/Ryhm%C3%A4%20P2%20Team/Ryhm%C3%A4%20P2/Sprint%204
Työt jakautui tasaisemmin ryhmän kesken ja sainkin enemmän tekemistä kuin viime sprintissä. Eemi on ryhmämme toinen 3D mallintaja mutta hän tekee myös testaamista joten otin itselleni kokonaisuudessaan esim. polun 3d mallien ja käyttöliittymäikonien tekemisen. Tehtävätkin tuntuvat tärkeämmiltä, etenkin animaatio ja 3d polku parantaa kakkoskentän ilmettä ihan kivasti.
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Tässä sprintissä ei jäänyt paljoa mitään ajanseurannan ulkopuolelle.
Alla taulukko ajanseurannasta:
https://kareliauas-my.sharepoint.com/:i:/g/personal/1804181_edu_karelia_fi/ER2aQItGotJJmqbZ6ikh1UIBfcGg1vC5iQCwv4VMsiw30A?e=TbR0EM
Kehitystyöhön meni tässä sprintissä 11,5h ja yhteydenpitoon 8h
Moni ei luultavasti vielä maksaisi oikeaa rahaa ajastani tai tuotoksistani mutta ehkä joku päivä.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Tehtäviin kuuluu nähdäkseni visuaalisten "kiintopisteiden" eli pienempien mutta tarkempien mallien kuten pelihahmojen tms. ilmeestä vastaaminen. Animoidut hahmot ja 3d mallit tuntuvat olevan aika iso osa monia pelejä ja ilman näitä saattaisi lopputuotos olla vähintäänkin köykäisen näköinen. Saan tuotettua tavaraa ajoissa ja ainakin palaute ryhmältä on ollut hyvää. Usein katson tosin jälkeenpäin ja mietin että tuonkin olisin voinut tehdä vähän paremmin, on siis jääty tiettyyn good-enough tilaan.
**Omien työtehtävien hallinta**
Kaikki taskit valmiina kirjoittaessa ainakin, ylhäältä linkistä tosin löytyy aina se uusin tilanne. Taskboardin ja taskien päivittämistä olenkin muistanut tehdä kohtuullisen usein eikä tehdyt hommat ole jäänyt to-do tai in-progress tilaan. Olen kyllä parantanut tarkkuutta esim. tehtävien kuvauksissa mutta sitä paikoin voisi olla lisääkin.
**Oma viestintä**
Päivittäistä viestintää tapahtuu pääasiassa Daily Scrum tapaamisissa
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_wiki/wikis/Ryhm%C3%A4-P2.wiki/114/Palaverimuistiinpanot[]
Työtehtävieni luonteen takia koen toimvaksi selvittää tarvittavat asiat päivittäisissä kehityspalavereissa ja välttää tekstipohjaisia viestejä kesken työskentelyn. Sovittujen työaikojen myötä pidämme myös lyhyitä tapaamisia pitkin päivää aina parin tunnin välein.
Joskus Discordissa tullut minulle tähdätty viesti menee n. muutamaksi tunniksi ohi, ripeyttä voisi siis kehittää näissä tilanteissa.
Sprintti 5 (2.12 - 9.12)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Tälläkin viikolla Azuren taskboard ja siihen suunnittelupalaverissa laitetut tehtävät motivoivat.
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_sprints/taskboard/Ryhm%C3%A4%20P2%20Team/Ryhm%C3%A4%20P2/Sprint%205
Työt jakautuivat suhteellisen tasaisesti mutta tehtäviä tuntui olevan kaikille jonkun verran vähemmän kuin viime sprintissä. Tällä viikolla tarkastellaan toisen ryhmän toimintaakin collaborate tapaamisessa.
Omat tehtäväni liittyvät vieläkin lähinnä pelikenttien ilmeen piristämiseen 3d malleilla. Lisäksi tein muutaman käyttöliittymäkomponentin.

Palmu, kivi, ja torni uusina low-poly elementteinä.
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Tässä sprintissä ei jäänyt paljoa mitään ajanseurannan ulkopuolelle.
Sprint 5 Clockify:
https://kareliauas-my.sharepoint.com/:i:/g/personal/1804181_edu_karelia_fi/EYDcwZVnbs1KkP7kv--lW4UBGRFhqfkSIrr2H_WHSjLOLQ?e=vd4YAK
Kehitystyöhön meni tässä sprintissä 5h ja yhteydenpitoon 8h. En nyt rahallisesta arvosta vieläkään tiedä, luultavasti aika pieni.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Tässä sprintissä tein lisää yksinkertaisempia 3D malleja elävöittämään pelikenttiä. Kaikille kuuluvaa yhteydenpitoa tuli myös tehtyä mm. ryhmienvälisessä tapaamisessa jossa esittelin työtapojamme. Peli kyllä saataisiin tehtyä ilman tuottamiani juttuja mutta ulkoasu olisi aika köykäinen, vastuulla on siis edelleen lähinnä visuaalinen puoli. Vahvuuksina vieläkin työn nopeus ja ilmeisesti ihan hyvä laatu mutta välillä laiskottaa ja jälkeenpäin katsoo että enemmänkin olisi voinut tehdä.
**Omien työtehtävien hallinta**
Kehitystiimin jäsenenä teen peliä eteenpäin ja olen yhteydessä lähinnä vain omaan ryhmään. Kirjanpito työtehtävistä löytyy Azuren taskboardista, tosin siellä on vain kehitystyö, Clockify näyttää myös yhteydenpidon. Kehityskohteena voisin varmaan keksiä itselleni enemmän tekemistä kehittäjänä, vahvuutena olen kyllä hoitanut ne mitä olen keksinyt/ottanut tunnollisesti.
**Oma viestintä**
Päivittäistä viestintää tapahtuu pääasiassa Daily Scrum tapaamisissa
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_wiki/wikis/Ryhm%C3%A4-P2.wiki/114/Palaverimuistiinpanot[]
Sovittujen työaikojen myötä on helpompi vastata viesteihin ripeästi, eg.
https://discord.com/channels/769687530014113862/769687530014113867/784743887834578974
Itseltä voisi olla enemmän kommukointia ryhmään päin mutta jos ei kysyttävää ole ei sitä kai turhaankaan kannata. Parempina puolina pääsen lähes poikkeuksetta esim. puheluun jos tälle esiintyy tarve. En ole kysynyt palautetta viestinnästäni mutta valitustakaan en ole saanut.
Sprintti 6 (9.12 - 17.12)
---
**Työpanokseni ja sitoutumiseni projektiin**
Taas se Azuren taskboard ja siihen suunnittelupalaverissa laitetut tehtävät motivoivat. Nämä kannattaa tehdä tunnollisesti ja sovitusti, muuten tulisi itselle ennen kaikkea tunne että on pettymys ryhmälle.
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_sprints/taskboard/Ryhm%C3%A4%20P2%20Team/Ryhm%C3%A4%20P2/Sprint%206
Yhdelle jäsenelle ei jäänyt suunnittelupalaverissa yhtään taskia ja jotkut tekivät vaikkakin omasta tahdosta viikonloppunakin eli tavallaan aika epätasaisesti tekemistä tällä kertaa. Muiden ryhmien toimintaan tutustuttiin yhteisessä lopputapaamisessa jossa kaikki esittelivät työnsä.
Projektin tavoitteena on pelattava peli pienille lapsille ja tämän eteen tein tällä viikolla dynaamista tutoriaalia pelikenttiin joka alustaa mikä palikka kuuluu raahata minnekkin. esim ->
https://kareliauas-my.sharepoint.com/:v:/g/personal/1804181_edu_karelia_fi/ETztfB9BKw1JgGGrfBNjI3ABvvKJnopCinslwGp-c_qC6w?e=Icn9ys
**Oman työn seuranta ja kehittäminen**
Tässä sprintissä ei jäänyt paljoa mitään ajanseurannan ulkopuolelle.
Sprint 6 Clockify:
https://kareliauas-my.sharepoint.com/:i:/g/personal/1804181_edu_karelia_fi/EdCvN442BGBDmGwPL-_89gkBpqXbBEHLtFDD0TPt_UfljA?e=Pp78Qm
Kehitystyöhön meni tässä sprintissä 6,5h ja yhteydenpitoon 11,8h. En nyt rahallisesta arvosta vieläkään tiedä, luultavasti aika pieni.
**Reflektio- ja itseohjautuvuusosaaminen**
Itse pelinkehitystä oli aika vähän tässä sprintissä joten kehityspuoli väistyi muiden käytännön asioiden tieltä kuten testaaminen ja yleinen projektin loppuunvienti. Vastuullani oli vieläkin kehitystiimin jäsenenä konkreettisten ideoiden luonti ja toteutus yhdessä muiden kanssa kuten juuri tutoriaalit pelikenttien alussa.
Vahvuuksina vieläkin työn nopeus ja ilmeisesti ihan hyvä laatu mutta välillä laiskottaa ja jälkeenpäin katsoo että enemmänkin olisi voinut tehdä.
**Omien työtehtävien hallinta**
Kehitystiimin jäsenenä teen peliä eteenpäin ja olen yhteydessä lähinnä vain omaan ryhmään. Kirjanpito työtehtävistä löytyy Azuren taskboardista, tosin siellä on vain kehitystyö, Clockify näyttää myös yhteydenpidon. Kehityskohteena voisin varmaan keksiä itselleni enemmän tekemistä kehittäjänä, vahvuutena olen kyllä hoitanut ne mitä olen keksinyt/ottanut tunnollisesti.
**Oma viestintä**
Päivittäistä viestintää tapahtuu pääasiassa Daily Scrum tapaamisissa
https://dev.azure.com/tiko-agile2020/Ryhm%C3%A4%20P2/_wiki/wikis/Ryhm%C3%A4-P2.wiki/114/Palaverimuistiinpanot[]

Vastaan juu yleensä ripeästi ja asiallisesti tähän tapaan
Itseltä voisi olla enemmän kommukointia ryhmään päin mutta jos ei kysyttävää ole ei sitä kai turhaankaan kannata. Luotan tiettyyn omavalvontaan esim. tuottamieni assettien ulkonäöstä ja laadusta joten en vaivaa ryhmää turhilla kysymyksillä.
En ole kysynyt palautetta viestinnästäni mutta valitustakaan en ole saanut.
---
**Itse- ja vertaisarviointi**
**Mikko (Dev)**
Omina selvinä onnistumisina sanoisin koko projektin ajalta tekemäni 3d mallit, käyttöliittymäkomponentit ja animaatiot. Näistä sain aina hyvää palautetta ja tuntui että osasin homman hyvin aiemmankin kokemuksen pohjalta.
Skriptit ja C# koodi olivat vieraampia ja muutamat koodaustehtävät joita otin olivat aika tuskaisia mutta lopulta kyllä apua pyytämällä onnistuneita. (Esim. yllä mainittu tutoriaaali pelikenttiin).
Kehitystiimin jäsenenä voisin kyllä parantaa mm. viestinnän määrässä ja aktiivisuudessa etenkin alkupuoliskolla, loppupuoliskolla tein paljon paremmin mutta alussa olin vähän liian laiska. Optimistisesti 4/5
**Janne (Product Owner)**
Janne oli loistava Product Owner ja oli täysillä mukana heti alusta. Hän hoiti kaikki tehtävänsä huolella ja hyvällä hengellä, oli näkemäkseni yhteydessä sidosryhmiin oikein mallikkaasti ja osallistui paljon kehitystyöhönkin. Etenkin tämä vapaaehtoinen ja aito kiinnostus kehittää itse peliä PO hommien ohella oli suorastaan ihailtavaa. Parannettavia juttuja en kyllä löydä, täysi 5/5 ansaittu mielestäni.
**Karri (Scrum Master)**
Scrum Masterimme oli loistava myös, teki kaikki SM rooliin kuuluvat hommat tunnollisesti ja haki ryhmän ohjaamiseen hyviä keinoja kuten many-faces-of-captain-jack-sparrow. Hän toteutti myös itsenäisesti projektin audiopuolen häneltä löytyvän vuosien kokemuksen avulla ja jälki oli huippuluokkaa. En keksi mitään kehitettävää osa-aluetta häneltäkään. 5/5
**Niko (Dev)**
Nähtäväkseni Niko sopi oikein hyvin hoitamaan koodipuolta ja hänen pelimekaniikkoihin laittama työpanos oli korvaamaton projektin onnistumisen kannalta. Niko oli allekirjoittaneen tapaan ehkä vähän hiljainen viestintäpuolella mutta oli aina hyvällä hengellä mukana kuitenkin. 4/5
**Eemi (Dev)**
Samaa tasaista suorittamista muiden kanssa, teki hyviä 3d malleja ja animointia, parit muut assetit, sekä oli pelin päätestaaja. Tehtävät tuntuivat sopivan hänelle oikein hyvin. Eemin haasteena oli hänen päivätyönsä mutta siihen suhtautettuna hän suoriutui todella hyvin ja hänen työpanos oli linjassa muidenkin kanssa. 4/5
**Roosa (Dev)**
Osasi todella hyvin hänen valitsemansa käyttöliittymiin ja taiteelliseen ilmeeseen liittyvät tehtävät. Monia hyviä ideoita sekä itse projektin että ryhmätyöskentelyn edistämiseen. Osasi myös tehdä hyvää pelimekaniikkakoodia joten aika monitaitoinen jäsen ryhmästä. Viestintäkin oli aktiivista joten sanoisin jopa 5/5.
**Juuso (Dev)**
Tietokantajutut alkoivat hienosti ekan kahden viikon aikana ja edistystä kyllä tapahtui mutta homman lössähtäessä teki Janne tietokannan lopullisen version ja loppuaikana muuta kehitystyötä en ainakaan nähnyt Juuson oikein tekevän. Tietty oma-aloitteisuus ja motivaatio joka muilta löytyi tuntui puuttuvan tyystin.
Positiivisina puolina hän kyllä teki jos pyysi ja toimi kehitystyötä lukuunottamatta hyvin ryhmän jäsenenä toimiessaan esim. puheenjohtajana tai kirjurina. 2/5